Jaahas, taasko yksi helsinkiläinen indiepopyhtye, joka tekee kaikkensa kuulostaakseen Radioheadilta ja Mewiltä? Tavallaan kyllä, mutta ennakkoluuloista huolimatta Balletia on vaikea ohittaa pelkällä kyynisellä huomautuksella siitä, kuinka tämä kaikki on jo tehty paremmin. Toisella ep:llään yhtye nimittäin osoittaa olevansa omassa lajissaan maamme kärkikastia sekä sävellys- että soundipuolella. Ilmava äänimaailma kohottaa pilvenpiirtäjän kokoisiksi kasvavat melodiarakennelmat niin dramaattisiin sfääreihin, että se saa tuhnuiseen fingelskaan ja efekteillä peiteltyyn laulutaidottomuuteen ehdollistetun kuulijan haukkomaan henkeään. Toisin sanoen Ballet kuulostaa täysin pitkäsoittolevytysvalmiilta yhtyeeltä, jopa enemmän kuin selkein vertailukohteensa Rubik omalla debyytillään.


Vaikka biisinkirjoituspuoli onkin Balletilla hallussa, niin omaperäisyyspisteitä bändille on vielä vaikea jakaa. Levyn avaava Siamese on yksinkertaisesti upea sävellys, kuin Mewin ja Sigur Rosin yhteistyönä syntynyt unohdettu helmi, ja City Buried Here sekin voittaa välittömästi puolelleen kauniine kitaranäppäilyineen ja hauskoine syntikkakikkailuineen. Loput kappaleet eivät kuitenkaan nouse yhtä komeaan liitoon, vaan keskittyvät sekoittamaan toisiinsa Interpolin eteeristä tanssittavuutta ja brittiläistä indieperintöä. Vaikka lopputulos kuulostaa komealta, jää yhtyeen oma ääni vielä suurten nimien varjoon. Toivoa paremmasta kuitenkin on, sillä vaikutteiden fuusioituminen omaleimaiseksi ilmaisuksi ei tunnu olevan enää kuin kulman takana. Balletilla voi olla edessään loistava tulevaisuus, kunhan se vielä uskaltautuu tuomaan musiikkiinsa elementtejä myös genrensä ulkopuolelta.