Kastor: Lost Station

Backstage Alliance

Välimatkasta, tunteiden etsimisestä ja löytämisestä – siitä helsinkiläisen melodisen poprock-yhtyeen Kastorin debyytin biisit kertovat. Ja mahdollisesti menetetyistä tilaisuuksista, ohitetuista asemista. Näin bändi itse kertoi moniäänisesti päräyttämään pyrkivästä debyytistään, jota ainakin meikäläinen on ehtinyt kolmisen vuotta odotella suurilla odotuksilla.

Puhutaan yhtyeestä, jonka vuoden 2005 EP Invisible Triumph meinasi hyvyydestään huolimatta jäädä nimensä mukaiseksi, liian monelle näkymättömäksi juhlistukseksi. Pitkään ja hartaasti työstetty pitkäsoitto lunastaa onneksi EP:n ja hyvien keikkojen antamat lupaukset ja viimeistään kiskaisee Kastorin kotimaisen kitarapopin eturintamaan. Etenkin levyn kaksi ensimmäistä sävellystä iskeytyvät syvälle.

Matias Koposen puolikuiskaavalle laululle upeasti tilaa antava, silti rikkaasti polveileva Too Much Alike heleilee juuri sopivassa määrin melankolisesti mutta samalla hallitun kiivaasti. Tyylikkäällä kitaravalli-vaelluksella juokseva pehmeys saa peräänsä hiukan uhkaavammalla pohjavireellä pohdiskelevan Melody I Hear In Your Heartbeatin, joka nousee heti ensimmäisistä kuunteluista lähtien Kastorin selkeisiin tähtihetkiin. Rikkaan säröpop-vaelluksen ja mukavan toiveikkaan tunnelman ohella biisissä maistuu niin tyylitietoinen runttaus kuin äärimmäisen koukukas kertosäe. Näin oikein!

Pienikokoisemmalla ja akustisemmalla I Don´t Smoke That Shit-kaunokaisella yhtye haastaa jo edesmenneen Red Carpet pehmeän ja kauniin kitarapopin muotovalioiden tekijänä. Käyrä kulkee pilvissä. Ei näppäilevästä hissuksiin kasvava Lilac Mark sekään huonosti pistele, mutta jää edellisten beesissä kakkosketjuun. Mukavan raipakkaa potkua sopivasti annosteleva Kings Of The Modern Times ja jälleen pohdiskelevampi nimibiisi jatkavat hyvin. Silti vasta hassutellen hymyilevä Illicit Karma ja mahtavan heleällä kaarella kaartava Barry nostavat fiilikset lähelle alkuasetelmaa. Stop Stopin söpö kertsi, Tuomas Eriksonin mandoliinilla vahvistetun Something Beautifulin kaikessa rauhassa kasvatettu humina-haaveilu ja aurinkoisen kantrahtava Touch Of Fear Malla Malmivaaran laulutuella varmistavat peräpäässä ettei Lost Station pahasti notkahtele tai kadota punaista lankaansa. Harmi vaan ettei levy kuitenkaan pysy ihan alun tasossaan koko albumimittaa. On tämä siltikin Daisyn kakkosalbumin ohella vuoden kotimaisia kitarapoplevyjä.

Kommenttien keskiarvo:

walrus kommentoi 08.03.2008:

Pisteet:

NMC:n korkeatasoisessa tallissa kolme on ylitse muiden: Underwater Sleeping Society, Rubik ja Kastor. Ennen tätä levyä luulin jostain syystä Kastorin jäävän hieman noiden kahden muun varjoon, mutta onneksi oli täysin väärässä. Levy on loistava, modernia kitarapoppia parhaimmillaan. Yksittäisiä biisejä on turha lähteä nostamaan tai laskemaan, kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Helvetin hienoa pojat!