Rivers Cuomo: Alone

Geffen

Alone koostuu Weezerin nokkamiehenä tunnetun Cuomon kotinauhoituksista vuosien 1992 ja 2007 väliltä. Materiaalin selkeä painopiste ajoittuu kuitenkin tuonne 90-luvun alkuun ja puoleen väliin, sillä vain kolme biisiä on päivätty kuluvalle vuosikymmenelle. Pitkä aikajänne tekee kokoelmasta auttamatta tyylien ja ideoiden sekamelskan, joka kertoo valitettavasti pikemminkin Cuomon seikkailunhalusta kuin lahjakkuudesta. Ja tämän sanon sentään vanhan linjan sinisilmäisenä Weezer-fanina.

Nauhoitusjälkensä puolesta Alonen materiaali on luonnollisen rupista, onhan alkuperäisenä nauhoituskalustona käytetty mm. niinkin laadukkaita vermeitä kuin neliraituria ja c-kasettia. Kun alkuperäinen jälki on näinkin suttuista, ei masterointivaiheessa ole ihmeitä nykyteknikallakaan enää voinut tehdä. Äänenlaatu on siltikin vain toissijaista. Jos Cuomon tälle äänitteelle kokoamat kappaleet olisivat silkkaa rautaa, ei äänenlaadulla olisi mitään väliä. Riversin ”pöytälaatikonpuhdistusprojekti” osoittaa vain, että se kaikkein terävin materiaali on järjestäen päätynyt Weezerin levyille. Kadonneita helmiä Alonella ei ole yhtäkään, ja kappaleita, jotka olisivat edes mahtuneet jonon jatkeeksi emobändin levyille, ei ole montaa. Näistä Longtime Sunshine on kauniin melodian kuljettama balladi ja Blast Off!issa on rutkasti Weezerille ominaista kitara-jynkkyä. Jopa höpsö vocoder-lallattelu toimii kappaleessa kohtalaisesti. Rakentavaa ideaa löytyy myös Wandasta ja nauhoituslaatunsa puolesta selvästi laadukkammasta This Is The Waysta. Muuten onkin aika hiljaista.

Rivers Cuomon Alone on varmasti tarkoitettu ihan vilpittömäksi kädenojennukseksi faneille, mutta varsin valju maku siitä silti jää. Levyn musiikillisen annin olisikin toivonut nousevan mielenkiintoisilla tarinoilla suolatun kansivihkon kanssa samalle viivalla. Tai edes lähelle sitä.