SonyBMG

Myös musiikin puolella oikeanlainen mainostus ja imagonmuodostaminen on nykypäivänä suorastaan elintärkeää. Suurilla kentillä tämä on oivallettu jo aikoja sitten, mutta osataan sitä suomessakin, sillä Herra Ylppö & Ihmiset kohotti debyyttinsä ennakkohypetyksen melkeinpä rammsteinmaisiin sfääreihin. No, kuten tiedämme ei tästä yhtyeesä mitään suomirockin pelastajaa sitten tullut, vaikka hehkutus sellaista lupailikin, mutta Maj Karman intellektuelli kaljupää ihmisineen on saanut silti kasaan kovan rock-kiekon.

Ylpön lauluääni ja laulutyyli ovat prikulleen ennallaan, mutta Sata vuotta eroaa silti Maj Karman tuotannosta perustavanlaatuisesti. Siinä missä emobändi möyryää enemmänkin metallisen runttauksen tienoilla, ottaa Ihmiset huomattavasti rockimmin lähestymistavan musiikkiin . Kauko Röyhkä, Nick Cave ja Lou Reed kuuluvat albumilta läpi, siinä missä Sielun Veljet ja CMX:kin, mutta tärkeää ei ole se mistä vaikutteita on kerätty, vaan se minkälainen rakennelma näistä aineksista on saatu kasattua. Jos käytetään iänikuista rakennus-vertausta, niin Sata vuotta on komea kivitalo, jonka eri huoneissa voi tavata hyvinkin mielenkiintoisia yksityiskohtia ilman, että kokonaisuus kuitenkaan tuntuisi hajanaiselta. Tilat on sisustettu hyvällä maulla, kontrastien ja jännitteiden nostaessa rakennuksen persoonallisuutta entisestään. Istuupa talo vielä suomalaisuutta henkivään tonttiinsakin vaivatta, kun taustalla huojuvat kallioiden päällä kasvavat männyt ja kuuset.

Porno ja Mellakka saavat tantereen vavahtelemaan päällekäyvällä voimallaan, Videovuokraamon tyttö edustaa vinoja päiväunelmia ja kun Ihmiset tulevat, on parempi etsiä jo katseellaan varauloskäytävien kylttejä. Napoleon yhdistää David Lynchin öiset valtakunnat ja Röyhkän & Nartun parhaat päivät tavalla, jonka vain satakunnan sosiopaatti voi taitaa. Jos TV:stä tuttu ja Tyttö epäkunnossa eivät tuoksuisi niin vahvasti keskivertobiiseiltä, olisi täysi tähtipotti itsestäänselvyys.