Monovisio: Japanilaiset turistit

Poko

Turkulainen Monovisio on jo aiemmin ladannut odotuksia persoonallisella suomenkielisellä poprockillaan. Jos taustana soi modernin oloinen, rock-rouhea ja hetkittäin snadisti vino rokkinytke, liikkuu Visio laulun, melodian ja tekstien puolesta jossain Eppu Normaalin, Egotripin ja Limonadi Elohopean välimailla. Ihan suoraa vertauskohtaa ei (onneksi) ole ja Monovisio onnistuukin kuulostamaan samaan aikaan sekä persoonalliselta ja tuoreelta että jatkamaan iloisemman suomenkielisen popin parhaita perinteitä.

Kaava on siis hyvä. Samoin viisikon soitossa ei ole juuri motkottamista, debyyttialbumia varten on ehditty tiivistyä mukavan sulavaan ”bändisoundiin” joka rullaa hyvin ja osaa nostaa perussoiton oheen myös maukkaita mausteita. Biisikynästä on osattu irrottaa koukkuja ja heti avausraidat Tupakki piiloon ja Uusi ismi potkivat tarttuvasti ja etenevät hyvin. Menevyys kohtaa toimivasti hymyilevästi kaartavan melodiakaaren. Raukean egotrippimäisesti leijaileva Sunnuntailapsi nousee onneksi myös sopivasti säröön, sillä pelkkä leijuminen ei tunnu irtoavan ihan yhtä lailla. Näppäilevä Raatokärpäset toimii tällä saralla paremmin, muttei sekään saavuta ihan sitä intimiteettiä jota rauhallisempi maalailu kaipaisi.

Kipakan hyväntuulinen Sisustuslaulu on kahden avausraidan ohella yksi levyn kohokohdista. Myös Koti-ikävää lähtee liidaamaan hyvin, muttei lopulta vie ihan loppuun asti taputuksistaan huolimatta. Kävelevä aikapommi kumartaa säkeellään osuvasti Limonadi Elohopean suuntaan ja jumahtaa päähän erittäin vahvalla kerrollaan. Ilman sinua jatkaa samoilla linjoilla, kun taas levyn nimibiisi töksähtelee hilpeästi, eroten hiukan muusta materiaalista. Loppulevyn kolme raitaa laskevat keskiarvoa hieman - jykevän ”psykedeelisestä” Auringonlaskusta haikean ja uneliaamman Maalaan kautta aina löysään Isä meidän-päätökseen Monovisio ei iske yhtään parhaiden hetkiensä koukulla.

Monovision selkein vahvuus on menevyys – turhan moni suomalainen pop-orkka jää haahuilemaan pelkästään sen melodian ja melankolian varaan. Monovisio taasen rullaa, mutta osaa myös jättää tilaa tarttuvalle melodiakaarelle. Kun vielä koukkua löytyy yhtä lailla murisevasta säröstä kuin laulun komeasta kaaresta ja vielä useimmista biiseistä, on turkulaisilla pullat hyvin aseteltuna pellillä ja uunissa!