Jarkko Ojakangas: The Big Sleep

Fade Out

Ylivieskalainen laulaja-lauluntekij� Jarkko Ojakangas on saanut debyyttilevylleen melkoisen mainion americana-tunnelman. Tai Ojakankaan tapauksessa pit�isi varmaan puhua Samettivallankumouksen tyyliin fennocanasta � Suomen kes�ss� p��osin ��nitettyyn materiaaliin on saatu hienosti iskostettua suomalaisen suviy�n rauha ja leutous. The Blue Eyed Janes-nimisen b�ndin kanssa demoillut Ojakangas soittaa ymm�rt��kseni t�ll�kin levyll� edelleen samojen soittajien kanssa, mutta levy on p��tetty julkistaa nimenomaan Ojakankaan nimell�. Krediitti� t�ytyy silti antaa my�s muille soittajille � Ojakankaan kiireet�n ja haikean melodinen tulkinta saa mainion pohjan h�tkyilett�m�n tyylikk��st� soitosta, jossa kitara vinguttelee sopivan hillitysti, rytmiryhm�ll� on osuvan hipsutteleva ote ja vierailevat koskettimet ja puhaltimetkin ovat vain sopivassa m��rin mausteita.

Kappalemateriaalista l�ytyy avausraita Wreck Of A Shipin kaltaisia hele�sti hymy�vi� silittelyj� runsaasti. Some Rainsin kipakampi, wahwah-pohjavirralla rullaava toiveikkuus on juuri sellaista hiukan pirte�mp�� melodisuutta, jonka ansiosta levy ei vaivu siin� aurinkoisessa riippumatossaan ihan uneen asti. Hivenen Ville Leinosen haikeita ��nimaailmoja mieleentuovan Last Trainin kaltaiset molli-kaunokaiset ovat sitten sen hymyilev�mm�n silittelyn toinen puoli. Toinen hyv� esimerkki kaikaa Flowersin kitarakuviossa � mieleen tulee ihan Valumon Tuomas Luukkonen. Last Train on lis�ksi yksitt�isen� biisin� levyn tarttuvimpia ja kauneimpia. Levyn muu materiaali toistaa k�yt�nn�ss� kolmen ensimm�isen kappaleen piirt�mi� rajoja, toki niit� luovasti sitoen. Sek� unelias ja haikea Annabelle ett� nimeens� n�hden yll�tt�v�nkin melankolinen Sweet Summer Breeze ovat my�s molemmat eritt�in hienoja yksitt�isi� kappaleita. J�lkimm�isen kitaramaalailu tosin meinaa hiukan karata liiaksi lestist��n.

The Big Sleep on ilman muuta hyv�n tuulen levy ja kaunis kuuntelukokemus. Levyn loppup��n materiaali ei ehk� ihan yll� alku- ja keskikohdan parhaiden hetkien tasalle, mutta mit��n todellista notkahdusta ei silti tapahdu. Ojakangasta ja h�nen miehist���n on todella mukava kuunnella, mutta Iso Uni vaatii kielt�m�tt� keskittymist�. Tiskauksen taustamusiikkina levy lipuu hiukan ohi.