Astrid Swan: Spartan Picnic

Johanna

�I Used To Be A Good Girl�, lauleli Astrid Swan viel� Poverina-debyytill��n. Toki tuossakin komeassa pianovoittoisen popin kokonaisuudessa l�ytyi jo niin kaartavaa kohtalokasta dramatiikkaa kuin (hyv�ll� tavalla) harmittoman oloista sensuellia poppia. Kakkosalbumillaan Astrid on ulottanut tunneskaalansa laajemmalle eik� monessa kohtaa en�� todellakaan kuulosta milt��n kiltilt� naapurintyt�lt� vaan ison maailman diivalta. Samalla h�n toisaalta my�s onnistuu s�ilytt�m��n sellaisen herk�n ujouden ja viattomuuden vaikutelman. Spartalainen piknikki onkin nimest��n huolimatta mukavan monisyinen ja �ilmeinen, vahva ja rikass�vyinen albumi, joka ei miss��n nimess� ole pelkk�� eleet�nt� ja riisuttua viltill� istuskelua. Rikkaasti k�ytetyst� soitinmaailmasta ja s�vypaletista huolimatta Swan itse pysyy koko ajan hyvin homman keski�ss�, my�s niill� harvoilla raidoilla miss� laulussa kuullaan muiden ��ni�. Astrid Swanin kakkoslevy todistaakin entist� vahvemmin naisen olevan kotonaan melkoisen monenlaisten kappaleiden parissa. T�rkein soitin on silti edelleen se piano ja kaiken kaikkiaan Picnic on lopulta eniten kohtalokkaan kuuloinen.

Homma l�htee nimibiisin r�v�k�ll� alkus�r�ll�, josta Astrid l�htee keinuttelemaan haaveellisesti. Kappaleessa on sellainen mukava ristiriita hele�n melankolian ja jopa �rh�k�iden v�liosien kesken. Polveilevuus, taidolla annostellut puhaltimet ja muut mausteet sek� moniulotteisuus tekev�t avauksesta jo ihan yksitt�isen oman matkansa Swanin maailmaan. Iloisesti rullaava As Long It�s Not You on mainioine stemmoineen ja taputuksineen huomattavasti �helpompi� kappale, mutta (onneksi) sellaisena koukukas ja hymyilev�n harmoninen. T�ss� ollaan taas vaihteeksi nuoria ja viattomia, katsotaan silm�t loistaen kohti valoisaa tulevaisuutta. Tai jotain� Kaunis ja eteerinen pianohymyily Continents ja reippaasti rullaava For Those Who Drown valmistavat omalta osaltaan mainiosti tiet� levyn yhdelle t�htihetkelle. Kohtalokkaampiin maisemiin ja syvempiin vesiin sukeltava This Could Be Mother�s Milk j�� tootache-kertseineen p��h�n py�rim��n kuin liian pitk��n pelattu Tetris.

Kiireet�n ja tumma Stomach karkaa melkoiseen loppukliimaksiin, Kinda Joke etenee pilke silm�kulmassa hele�sti, mutta nokkelan kulmikkaalla k�velyll�. Haikeasti kaartava What Does The Pink Mean ja hissukseen kasvava Come Slowly Home ovat tyylikk��n kohtalokasta pianopoppia sielt� parhaasta p��st�. Kipakampi, duetoksi yltyv� Sea/e Life ja rauhallisen pohdiskelevasta komeasti kasvava p��t�sraita Who�s Gonna Hold You t�ydent�v�t monipuolisen, mutta silti todella yhten�isen albumin. L�hes huoletta voi nostaa jo t�ss� vaiheessa Picnicin yhdeksi l�hivuosien parhaista pianopop-albumeista ja aika korkealle se saattaa nousta my�s valittaessa kuluvan vuoden parhaita levyj�.

Kun on yli kuukauden p��ssyt kuuntelemaan levy� kaikessa rauhassa, on Spartan Picnicist� ehtinyt kasvaa aika l�heinen. Ei ehk� kuitenkaan sellainen, jonka kanssa viett�isi aikaa ymp�ri vuorokauden� Ei albumi mik��n maailman k��nteentekevin tai tyrm��vin ole, muttei siihen ole yht��n kyll�stynytk��n. Sellaista pient� pys�ytt�vyytt� siihen olisi ehk� toivonut viel� lis�� Kuinkahan pitk�lle rajattoman monipuolisessa ja hektisess� popmusiikkimaailmassa mahtaa riitt�� olla hyv� ja luotettava yst�v�?