Rotten Sound: Cycles

Spinefarm

Hardcore-punkkia ja raskaampaa metallia sotkemalla saadaan grindcorea, äärimmäisistä äärimmäisintä mutta samalla myös ovelasti groovaavaa musiikkia. Genre perustuu yksinkertaiseen ideaan soittaa mahdollisimman nopeasti. Kunnianarvoisa radio-DJ John Peel, joka arvosti grindcorea sen äärimmäisyyden (ja äärimmäisen huvittavuuden) vuoksi, kuvailee Albert Mudrianin mainiossa kirjassa Choosing Death varhaisen grind-yrittäjä Extreme Noise Terrorin keikkaa seuraavin sanoin:

ENT oli uskomaton. Niin olivat myös bändin fanit. Aina kun bändi soitti yli 20 sekuntia pitkän kappaleen, yleisö karjui: "Liian pitkä!" "Komppi laahaa!" tai "Vitun progehipit!"

Grincore huipentui Napalm Deathin käsissä vuonna 1987. Maailman lyhyin kappale -kisassa kärkisijoille nouseva, lähteestä riippuen parista neljään sekuntia kestävä You Suffer kiteytti kaiken, mitä näin äärimmäisessä musiikissa on kiteytettävää. Grindin synnystä on kulunut jo reippaasti yli parikymmentä vuotta, mutta yhä vain nopeasti soittaminen jaksaa kiinnostaa.

Myös Suomessa. Kotimaisesta grindcoresta puhuttaessa ei voida olla mainitsematta yhtyettä nimeltä Rotten Sound. Genreä tuntemattomammille yhtye merkitsee suomalaisen grindin synonyymiä, ainoaa vaihtoehtoa sekä soittotaidon, hyvän livemeiningin ja musiikillisen äärimmäisyyden korkeinta astetta. Vuodesta 1993 lähtien soittanut ja viisi täyspitkää julkaissut (mutta vasta vuoden 2002 Murderworksiä ensimmäisenä albuminaan pitävä) Rotten Sound on nostettu -- jos ei nyt aivan legendaarisiin -- niin huikean korkeisiin sfääreihin kuitenkin.

Cycles, ensimmäinen Kai Hahdon jälkeinen levy ei ainakaan säästele paukkuja. Vaikkei Vaasan poika enää pattereiden takana istukaan, on tulituksessa aivan tarpeeksi potkua. Uusi rumpali Sami Latva tykittää aivan tarpeeksi nopeasti. Pelkkää piiskausta ja blastbeatia ei Cycles kuitenkaan ole, sillä mukaan on naitettu roppakaupalla viitteitä deathmetallista. Hitaampi möyriminen tarjoaa ansaittuja hengähdystaukoja nopeamman rytkeen lomassa.

Rotten Soundin grind on nopeuden lisäksi myös sanoitusmaailmansa puolesta sukua hardcore-punkille. Cyclesin teemoja ovat globalisaatio, rahan valta ja yksilön häviäminen isompien puristuksessa. Toinen grind-koulukuntahan hakee lyyrisen ilmaisunsa kirurgian oppikirjoista, mikä tuottaa kieltämättä hauskoja biisinnimiä. Miksei kukaan tee ruumiinosilla ja lääketieteen termeillä leikittelevää grindia suomeksi? Lääkiksen heviosaston bileissä moinen yhtye voisi olla kovakin tapaus. Rotten Sound sen sijaan voisi sanomansa puolesta soittaa räkäisimmissäkin punkkiluolissa.

Cyclesillä on useampi asia kunnossa kuin hajalla, mutta silti kokonaisuus ei iske aivan täysillä. Soitto toimii kellontarkasti, Keijo Niinimaan vokaalit urahtelevat munakkaasti ja soundit ovat tymäkät. Ehkä vastaus puuduttavuuteen löytyy juuri viimeisestä seikasta. En haikaile autotalli- ja treenikämppäsoundien perään, mutta tarkkaan viilattu äänimaailma vie terää iskevyydestä. Ehkä tässä on siis kyseessä metallisen ja punkin soundin esteettisistä eroista. Siinä missä metallimies nauttii metalliannoksensa mielellään hiottuna, kelpaa punkkarille horjuvampikin esitys. Punkin räkäistä estetiikkaa soisi sovellettavan moneenkin asiaan, mutta etenkin kaahaukseen. Rotten Sound kun tuntuu olevan liiankin tarkka.