Stealing Sidekicks: Obvious (EP)

Helsinkiläisnelikko vannoo Rytöläisyyden nimeen. Saatteessaan yhtye määrittelee Rytö-musiikin jonkinlaiseksi sekoitukseksi esipunkkia, grungea ja Ilomantsia. Sieltäpäin löytynevät siis yhtyeen juuret. Raskas ja laahaavasti särisevä avausraita T.U.G.A kulkee ainakin sen verran lähellä tummasyisemmän ja pohdiskelevamman grungen maailmoja, että jotain perää tässä Rytöläisyydessä ainakin on. Rautalanka-kuulaudella aluksi makusteleva Jesus On The Dance Floor on laulumelodiansa puolesta niukkasen lähellä kepeintä Nirvanaa, joka ei sinänsä ole mikään huono asia. Raskassäröinen kertsikaari on komea, biisin säkeiden hypnoottinen kiireettömyys toimii ja muutenkin kokonaisuudessa on ideaa.

Nimeänsä vastoin yllättävänkin groovesti etenevä We Ain´t Gonna Groove töksähtelee kulmikkaasti kuin grunge-maailmoihin eksynyt Red Hot Chili Peppers, joskaan ei saavuta ihan edellisen kappaleen vetoa. Levyn iisein sävellys Five Days vakuuttaa etenkin laulunsa puolesta – kuulostaa ihan joltain vahvasti viskin parissa marinoituneelta, puolet ikäänsä vanhemmalta ja lähes kaiken nähneeltä vaihtoehtokantrin legendalta. Rähisevä päätös Vanilla Poppers ei taas liikauta suuntaan tai toiseen edellisen mahtavuuden jälkeen. Sidekicksien suurin ongelma tällä lätyllä taitaakin olla jonkinasteinen linjattomuus. Toki monipuolisuus on plussaa, mutta nyt kyllä tunnelmat ja tyylit hypähtelevät hiukan liikaakin kauaksi punaisesta langastaan. Niillä muutamalla lähes erinomaisella raidallaan bändi jättää silti odottamaan jatkossa hyvää. Toivottavasti linjanvalinnassa ei vain vedetä mattoa alta kaikelta siltä, mikä tässä kokonaisuudessa kuulostaa parhaalta. Eli tuolta rauhallisemmalta puolelta.