Labels

Aiemmin punkahtavan voimarokin liepeillä viihtynyt Nada Surf on kolmoslevyllään lyönyt jarrut erittäin onnistuneesti pohjaan. Let Go hyvässä balanssissa oleva sekoitus rauhallisia tunnelmapaloja ja keskitempoisia repäisyjä, jotka eivät suoranaisesti tarjoa mitään uutta, mutta tarvitseeko niin aina ollakaan. Mielestäni tärkeintä Nada Surfin tapauksessa on se vilpittömyys ja sympaattinen käsityöläishenki, joka heidän työstämästään musiikista paistaa. Let Go on yksi loppuaan kohti kiitävän vuoden suurimmista positiivisista yllätyksistä.

Ensimmäinen Nada Surf-trion valteista on biisintekovastuun jakautuminen tasapuolisesti koko kolmikolle – kitaristi/vokalisti Matthew Caws seisonee laulamiensa tekstien taustalla, mutta muutoin bändi vannoo saumattomasti yhtenäisyyden nimeen. Erikoisin siivu levyllä on ranskankielinen Là Pour Ça, joka kaltaiseni ranskaa taitamattoman onnistuu hämäämään täysin – harmi sinänsä että tuo patonkimaan kieli on rock-musiikissa jäänyt jotakuinkin paitsioon, aiheuttaahan se ainakin näin harvakseltaan kuultuna järjestäen säväreitä selkäpiihin.

Ylitse muiden nousee kuitenkin haikea, mutta toiveikas Blonde On Blonde, joka sisältää nerokkaasti vain yhden taivaallisen kertosäkeen eikä muuta. Kyseessä ei sitten ole puolivillainen Bob Dylan-coverointi, vaan biisin nimi juontaa juurensa miekkosesta, jonka stereoihin Blonde On Blonde-klassikko oli pesiytynyt ilmeisen pysyvästi. Sairaalloista riippuvuutta hienoon levyyn, mutta samaa voi valehtelematta sanoa Nada Surfista. Tämä levy tuskin vain löytää tietään ihmisten tietouteen läheskään samalla volyymilla, mutta toivottavasti edes joku tarttuu Let Gon tarjoamaan täkyyn. Harva yhtye on neljän vuoden hiljaiselon jälkeen pystynyt tekemään parasta levyään.