Nada Surf: Let Go

Labels

Aiemmin punkahtavan voimarokin liepeillä viihtynyt Nada Surf on kolmoslevyllään lyönyt jarrut erittäin onnistuneesti pohjaan. Let Go hyvässä balanssissa oleva sekoitus rauhallisia tunnelmapaloja ja keskitempoisia repäisyjä, jotka eivät suoranaisesti tarjoa mitään uutta, mutta tarvitseeko niin aina ollakaan. Mielestäni tärkeintä Nada Surfin tapauksessa on se vilpittömyys ja sympaattinen käsityöläishenki, joka heidän työstämästään musiikista paistaa. Let Go on yksi loppuaan kohti kiitävän vuoden suurimmista positiivisista yllätyksistä.

Ensimmäinen Nada Surf-trion valteista on biisintekovastuun jakautuminen tasapuolisesti koko kolmikolle – kitaristi/vokalisti Matthew Caws seisonee laulamiensa tekstien taustalla, mutta muutoin bändi vannoo saumattomasti yhtenäisyyden nimeen. Erikoisin siivu levyllä on ranskankielinen Là Pour Ça, joka kaltaiseni ranskaa taitamattoman onnistuu hämäämään täysin – harmi sinänsä että tuo patonkimaan kieli on rock-musiikissa jäänyt jotakuinkin paitsioon, aiheuttaahan se ainakin näin harvakseltaan kuultuna järjestäen säväreitä selkäpiihin.

Ylitse muiden nousee kuitenkin haikea, mutta toiveikas Blonde On Blonde, joka sisältää nerokkaasti vain yhden taivaallisen kertosäkeen eikä muuta. Kyseessä ei sitten ole puolivillainen Bob Dylan-coverointi, vaan biisin nimi juontaa juurensa miekkosesta, jonka stereoihin Blonde On Blonde-klassikko oli pesiytynyt ilmeisen pysyvästi. Sairaalloista riippuvuutta hienoon levyyn, mutta samaa voi valehtelematta sanoa Nada Surfista. Tämä levy tuskin vain löytää tietään ihmisten tietouteen läheskään samalla volyymilla, mutta toivottavasti edes joku tarttuu Let Gon tarjoamaan täkyyn. Harva yhtye on neljän vuoden hiljaiselon jälkeen pystynyt tekemään parasta levyään.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 19.12.2002:

Pisteet:

Mie sanon kyllä tähän, että täydet pisteet. On muuten ihan mahtava levy. Toisin kuin herra Arvostelija sanoi, niin Nada Surf kyllä mun mielestä mitään punk-poppia oo ollut, ihan poppia vaan.

Kun Let Go:n ostin, niin ajattelin ettei se kyllä muutaman vuoden takaista The Proximity Effectiä parempi voi olla, vaan toisin kävi. TPE:llä kun sattuu olemaan ihan pari vähän mitäänsanomattomampaa biisiä, Let Go:lla niitä ei ole mielestäni yhtään. Plus että Let Go on albumikokonaisuus eikä niinkään biisikokoelma.

Kun ne vaan nyt tulisi Suomeen, olisi vallan fantsua!

Nimetön kommentoi 23.04.2003:

Pisteet:

Kiitoksia asiallisesta kommentistä, mutta sen verran täytyy mainita että kuuntelin juuri tuota HIgh & Low-levyä ja kyllä se aika punkahtavaa oli....no Proximity Effect oli jo hieman iisimpää. Lokeroista viis, loistava (ja todella aliarvostettu) bändi!!!