Jumalhämärä: Slaughter The Messenger (ep)

Hammer of Hate

Hämyistä on tämä huuruisen progen ja voimallisen blackin liitto, jossa proge ottaa metallisesta toveristaan kahden ensimmäisen biisin ajaksi selkeän selätysvoiton. Ensimmäisenä kuultava The Swing saa toki säpsähtämään alun metalliryöpytyksellään, mutta muutaman hetken kuluttua musta messu vaihtuu Meddle –levyn aikaiseen Pink Floydiin. Kuiskailevasti ärjyvä ja voimakkaasti kaiutettu laulu, usvaisesti taustalta hallitsevat urut, soundin pohjakerroksiin upotetut kitarat, sekä erityisesti jatkuva, vastustamattoman hitaasti kaiken syliinsä sulkeva hajoamisen tunnelma saavat olon tuntumaan oudolta. Miksi Jumalhämärä ei ole valinnut joko vanhakantaista progea tai 90-luvun alun blackmetallia – miksi se on valinnut yhtäaikaa nämä molemmat. Kuinka tähän pitäisi suhtautua ja miten kolmea järkälemäistä kappaletta tulisi oikein lähestyä?

Tunnustan että tämä mini on saanut minut pulaan. Äänten ja vaikutteiden kaaos, jossa alati uudelleensyntyvä Intia sekä jatkuvasti mustaksi painajaiseksi palava Norja kohtaavat, on haastavan raastava. Sekä kiinnostava – mutta ehkä sittenkin liian raastava. Kappaleet eivät oikeastaan juuri etene, ne vain tapahtuvat ajallaan. Junnaavuus on valjastettu moottoriksi, joka vie pikkukiekkoa kahden ensimmäisen biisin ajan kelvollisesti eteenpäin, kunnes retken päättävä Dawn Saturnine rikkoo koko kaavan metallisella kohkauksellaan. Proge väistyy metallin tieltä, loppuhuipennus jää haaveeksi ja kuulija huomaa jääneensä yksin. Tässäkö tämä nyt oli – ja mitä tämä oikeastaan olikaan?