Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 20 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Heavy Metal Perse: Eripura
Arvioija: Jarmo Panula
Arvio:

Dethrone Music

En voi kuin yhtyä muiden kriitikoiden mielipiteeseen bändin nimestä. Oli Heavy Metal Perseen tarina sitten mikä tahansa, nimenä se on yksinkertaisesti typerä. Eikä musiikissakaan riitä valtavasti kehuttavaa, sillä HMP:n suomenkielinen sankarihevi on melkoisen stereotypistä, samoja kaavoja toistavaa ja monien tekijöiden summana paikoin suorastaan ärsyttävää kuunneltavaa. Sävellykset eivät kuitenkaan ihan pohjamutia kynnä. Esimerkiksi Lohikäärmeen laulu, Talonpoikaisralli ja Kauan eläköön kuningas! ovat varsin mukavia vetoja, mutta varsinaiset hitit puuttuvat ja tuskin tätä arvostelun teon jälkeen tulee enää koskaan soittimeen laitettua.

Ensimmäisenä korvaan pistää laulaja-kitaristi Matias Palmin kehno vokalisointi. Mieheltä ei löydy oikein ääntä eikä taitoa, eikä laulutavan takia sanoistakaan saa aina selvää. Toinen negatiivinen puoli levyllä on genrelle tyypilliset irralliset tiluilottelut, joita henkilökohtaisesti vihaan yli kaiken. Näiden kahden asian lisäksi musiikin tasoa jopa ärsyttäväksi asti laskee biisistä toiseen jatkuva power-vaikutteinen kasarihevittely duurikansanlaulu-henkisillä kertosäkeillään ja fantasia- ja soturiteemaa kunnioittavilla teksteillään. Melodiakitarat vikisevät tanakan kompin tahdittamana, eli homma menee niin Teräsbetoniksi, että vähemmästäkin tympii.

Kyllähän oikeasti hyviä sankarihevibändejä löytyy, mutta valitettavasti Heavy Metal Perse ei niihin lukeudu. Kuten sanottua, biisit eivät sinänsä ole erityisen huonoja vaan paikoin jopa oikeasti hyviä, mutta kokonaisuus on niin tasapaksu, puuroutuva ja stereotypinen, että Eripurasta ei ole hyväksi levyksi. Hatunnoston bändi ansaitsee siitä, että lyriikat kunnioittavat kotimaista tarustoa, mutta nekin pisteet voisi vetää pois, kun juomalauluja on tungettu mukaan oikein useampia. Potkua levyltä löytyy, mutta se ei riitä kantamaan Eripuraa juuri mihinkään.

Linkki: Heavy Metal Perse
Päivämäärä: 16.01.2008
Lukukertoja: 1593


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Heavy Metal Perse

Suomenkielistä sankariheviä kotimaista tarustoa kunnioittaen.

Kotisivut: www.heavymetalperse.com

(Päivitetty 26.06.2008)
Levyarviot:
Eripura

16.01.2008
Arvostelijana Jarmo Panula

Livearviot:
Nummirock - torstai

19.06.2008
Nummijärvi/Kauhajoki