Magyar Posse: We Will Carry You Over The Mountains

Verdura

Viinissä on totuus, kuuluu muuankin iäkäs mietelause. Tiedä tuosta sitten, mutta Magyar –viinipullossa oli ainakin totuus uudesta nimestä Alibi Of Carlos -miehistölle herrojen istuessa iltaa halvan unkarilaisen valkoviinin merkeissä. Unenomaista instrumentaali/elokuvatulkintaa hypnoottisella huminalla soittava posse lähestyy kansaa nyt pitkäsoitollaan We Will Carry You Over The Mountains. Päästäänkö vuorten yli ja millainen se matka on, siihen pureudutaan nyt toviksi.

Levy alkaa pienen alkuvirityksen jälkeen uhkaavasti humisevalla, unenomaisella Sleepwalkerilla. Unissakävelijä on todellakin nimensä mukainen tarina, tunnelma kuin Neil Gaimanin sarjakuvissa tai vaikkapa yöllisellä autoajelulla autiossa kaupungissa tai loputtomalla yksinäisellä valtatiellä. Sydämen sykettä, säännöllistä huminaa ja hälyääniä. Witchcraft jatkaa Massive Attack -maisella sykkeellä, noituus nostaa mieleen ei niinkään pelottavaa kuin rituaalista halloweenhenkeä. Nopeammissakin osuuksissa säilyy unenomaisuus ja hypnoottinen leijailu. Ennio Morricone on nimi, joka usein yhtyeeseen liitetään, eikä suotta. Singlesparks Are Spectral Fires käyttää Laura Sorvalan ääntä instrumenttina leijuvassa alussaan, josta kiihdytellään melkein tanssitempoiseen hypnoosiin. Tosin alakuloisesti junnaten. Epätoivoisen kaunis ja upea kappale kuin klassista unisinfoniaa.

Pacific Ocean/Death In The Desert jatkaa samaa linjaa tasaisella junnauksella, loppu kiihtyy melkoiseen raivoon. Myrsky Tyynellämerellä vai elämän viimeisen henkäyksen karkaaminen aavikolla? Vaiko kenties haaksirikon jälkeinen kuolema porottavassa hiekkahelvetissä? No, myrskykin laantuu ja uutta elämää syntyy vanhan tilalle. Bassoa on, koskettimia ja rumputikkausta. Hivenen kitaraakin. Humisevalla urulla ja kitaralla edetään nimettömän viitosbiisin kera, joka etenee kauniina ja rauhallisena musiikillisena tarinana. Jokainen muodostakoon tästä omansa. Nuotiolaulutunnelmissa mennään hetki Enemy Withinillä. Dai-dai---da-da-da-da-dai-dai.... Tunnelma muuttuu täysin kappaleen lähtiessä hurjastelemaan, suorastaan tykittämään eteenpäin. Takaa-ajoleffaa kenties? Vai erittäin vauhdikas avaruusräiskintäpeli? Alakuloisen rauhallinen taustavire säilyy silti uskomattoman hyvin, vaikka kappale voisi olla jopa Nine Inch Nailsin instrumentaaleja. Kellopeli-ksylofoni kilkatuksella alkaa junnaava The Endless Cycle Of Violence, joka kiihtyy pikkuhiljaa yhä psykoottisemmaksi, spiraalin huippu lähenee. Uhkaavaa ilman muuta, jopa hivenen pelottavaa. Junnaavan päätarinan alle kätkeytyy hiljaisempia sivujuonia, jotka kaikki syöksyvät yhdessä ujeltavaan loppuunsa kliimaksissa. Vain humina jää sekin hiljalleen haihtuen. Upeeta, saadana!

Kirkkouruilla rullaillaan viimeisessä taidonnäytteessä, jonka nimestä Lufthan nousi mielleyhtymä saksalaiseen lentoyhtiöön. Paljon aiempia positiivisemmassa hengessä leijaillaan Lufthanin siivillä, pieniä pulppuiluja juoksevan lennon mausteina. Herrojen Joukio, Lähteinen, Salmi ja Sippola muodostama musiikillinen brotherhood vieraineen haluaa nostaa kuulijan alakulon alhosta positiiviseen lähtökiitoon kohti avaraa sinitaivasta. Tämä levy kannattaa pyydystää ja keskittyä siihen hetkinen. Tämä levy vaatii paneutumista, sillä vasta keskittynyt kuuntelu tuo esiin levyn parhaimmillaan. Tämä levy on melkoisen loistava, mutta ehkä vielä jotain olisi toivonut. Keikka sykähdytti nimittäin vielä enemmän. Silti kiitettävä suoritus.