FUZZORAMARECORDS

Se tunne kun poika saa uuden lelun. Pakkohan sillä on leikkiä koko ajan ja sitä on vietävä joka paikkaan. Uusi lelu kulkee pojan kainalossa aina vessaan, tarhaan, mummolaan ja tässä tapauksessa myös levytysstudioon. Fuzzbox on ollut sen verran mielenkiintoinen lelu, että sen varaan on jaksettu puurtaa sekä kokonaista tyylisuuntaa että levy-yhtiötä. Myös ruotsalaisen Truckfightersin Phi –levyn ytimessä soi fuzz.

Jo ensimmäisen kappaleen aikana pallo karkaa käsistä eikä hommalla ole mitään päämäärää. Ainoaksi vaihtoehdoksi jääkin sitten feidata kappale pois. Fortyeight tarjoileekin jo hieman paremman makuista psykejumitusrockia ja melkeinpä tasan kymmenminuuttinen Chameleon nousee levyn keskuspisteeksi, vaikkei taiteellisen älykkyyden korkeimmilla tasoilla liikutakaan. Sellotkin tulevat mukaan harmittavan myöhään kun kappale on jo periaatteessa liukumassa ulos. Slacken nostaa temmon ja pulssin plussan puolelle kun taas Warhead jyrää Stone Temple Pilotsin kaltaisella iskemisellä, sanomatta kuitenkaan mitään. Vasta viimeisessä kappaleessa yhtye tuntuu pääsevän elementtiinsä eli hiljaiseen jumituskehittelyyn.

Levy on yhtä vuoristorataa, muttei mielekkäässä tai edes riehakkaassa mielessä. Levy on täynnä plussien ja miinuksien täyttämää ylä- ja alamäkeä. Levyn alkupuolen löysäily johtuu siitä, että miehet yrittivät etsiä hittiä, mutta koska hitit puuttuvat ei fuzz nappaa. Kun Chameleon-mammutti saatiin pois alta, niin levy sai paljon uutta verta ja pontta, mutta silti loppupeleissä viidenkymmenenviiden minuutin kesto on kuitenkin liian iso fuzz-pala purtavaksi.