The Props: You Name It

Omakustanne

The Propsin ensialbumi on yhtä kuulas ja kirkas kuunneltuna kuin kansien perusteella tarkasteltunakin. Tummansininen, yksinkertaisen tyylikäs paketointi ei vielä kuitenkaan paljasta yhtyeeseen tutustumattomalle, millaisesta musiikista on kyse: Jotain yöllistä tai iltaan kuuluvaa, selvästi, mutta onko siinä diskokomppia, elektroa vai kohtalokasta gotiikkaa? Kuuntelemalla selviää, että You Name It ei ole varsinaisesti mitään edelläluetelluista. Sen sijaan tarjoillaan kymmenen kappaleen verran ensiluokkaista kitaravetoista indierockia, joka tasapainoilee hienosti melodioiden ja etenevyyden välimaastossa.

Vuosituhannen alussa perustettu The Props on ehtinyt hiomaan ilmaisuaan seitsemän vuoden ajan. Tämä kuuluu hyvänä yhteissoittona. You Name It on tiukasti soitettu levy, joka on samalla kuitenkin miellyttävän ilmava välttäen turhan kireyden. Nelikko Antti (laulu, kitara), Mikko (kitara), Jari (basso) ja Kimmo (rummut) tietää, mitä tekee, ja tekee sen tyylitajuisesti. Täysin omaperäisin porukka The Props ei ole, sen verran esimerkiksi Weezeriä musiikissa kuuluu (mikä ei sikäli haittaa, sillä hyvää Weezer-materiaalia ei ole kuultu sitten yhtyeen kakkoslevyn).

You Name It sisältää sopivan määrän kappaleita ja on kestoltaan optimaalinen. Koukukkaita melodioita tulee eteen tuon tuosta. Hieman Pinkerton-ajan Weezeristä muistuttava Whips & Chains kertoo suloisesti herkän pop-nörtin ja nahkahousujumalattaren yhteistoimista. Vastustamattomasti rullaava kappale on levyn parhaimmistoa, mutta näin voisi melkein sanoa kiekon jokaisesta biisistä. Myös pirullisesta naisesta kertova 666 toimii loistavasti. You Name It ei hyydy loppua kohden, riemastuttavia biisejä on säästetty jälkipuoliskollekin. Friends of the Stars hissuttelee hiukan ennen kuin viimeistä edellinen biisi My Dress Rehearsal pääsee vauhtiin. Viimeisen kappaleen, hienon Billboard Cameon, jälkeen päässä pyörii hetken aikaa biisin tärkein rivi Hope you´ll never get over me. Eikä vähän aikaan huvitakaan.