Downstairs: Oh Father

Fullsteam

Helsinkil�isen nelikon mainioilla lyhytjulkaisuilla alustettu debyyttipitk�soitto kuulostaa ensikuulemalta aika odotetun kaltaiselta, energisesti meuhkaavalta jonkinasteiselta modernilta punkilta. Pidemm�ll� kuuntelulla rouheita hardcore-elementtej�, melodisia indie-s�vyj� ja hikist� rock-veivausta sekoitteleva kokonaisuus kasvaa kuitenkin sen verran moni-ilmeiseksi, ett� yhtyeen p��tyminen Fullsteamin julkaisulistalle on t�ysin ymm�rrett�v��. Oh Father on nimitt�in niit� levyj�, jotka vaativat hiukan enemm�n kuuntelua avautuakseen kunnolla. Pistem��r� kertoneekin eniten siit�, mill� tasoilla t�ss� vaiheessa menn��n. Se, onko k�yr� jatkossa nouseva vai laskeva, j�� n�ht�v�ksi.

Jykev�sti s�risev� aloitus Legs For Arms pist�� hyv�n, joskin aika perinteisen startin touhulle. Mukavan ruokkoamaton s�r�rupisuus meuhkaa melko uskollisena esikuvilleen - Refused, At The Drive-In, Fugazi ja muut vastaavat on helppo l�yt�� Downstairsin soundista. Sattumalta samoihin aikoihin tallikaveri Disco Ensemblen kanssa l�ydetty halpisurku-soundi tuo mukavasti melodista kevyemp�� poskea ja muutenkin touhu rauhoittuu jo avausraidalla pidemm�n p��lle hieman. Ei siis ole kyse pelk�st� meuhkasta, vaan nelikko osaa my�s antaa tilaa pohdiskelevammalle puolelle.

Levyn ilmiselvin hitti Peephole City l�htee rennommin ja laukkaa kerrossaan eritt�in tarttuvasti. Eniten biisi silti maistuu modernilta indierockilta, kun Downstairs on t�h�n menness� tullut eniten mielletty� hardcore-mausteisena modernin punkin retkueena. Toki tuo mielikuva saattaa aina olla ollut enemm�n kuulijan korvassa. Joka tapauksessa, debyyttiin menness� tuo kuvaus on jo auttamattomasti liian yksioikoinen. Vaikka kyll�h�n sellaiset raidat kuin My Girls Got A Big Mouth Tonight, I�ll Be The Liver ja Pale Cannibals ovat edelleen aika l�hell� mielikuvaa.

Peephole Cityn ohella eturiviin nousevat (ainakin t�ss� vaiheessa) menev� Under The Horse, jotain hieman muuta esittelev� elektro-instrumentaalinen Goddamn Electric Pecker sek� useamman biisin sis�ll��n pit�v� p��t�sraita There�s A Barrel, There�s A Flood. Eiv�t muutkaan mitenk��n tylsi� tai yksiulotteisia kappaleita toki ole, esimerkiksi Shudder Shudderin rouhean rauhallinen iloisuus nostaa jossain mieless� yhtym�kohtia jopa The Strokesiin. Biisin pohdiskeleva, urkuvetoinen loppufiilistely on mainio. Dowstairs aloittaa levyvuoden 2008 liput liehuen.