Fullsteam

Helsinkiläisen nelikon mainioilla lyhytjulkaisuilla alustettu debyyttipitkäsoitto kuulostaa ensikuulemalta aika odotetun kaltaiselta, energisesti meuhkaavalta jonkinasteiselta modernilta punkilta. Pidemmällä kuuntelulla rouheita hardcore-elementtejä, melodisia indie-sävyjä ja hikistä rock-veivausta sekoitteleva kokonaisuus kasvaa kuitenkin sen verran moni-ilmeiseksi, että yhtyeen päätyminen Fullsteamin julkaisulistalle on täysin ymmärrettävää. Oh Father on nimittäin niitä levyjä, jotka vaativat hiukan enemmän kuuntelua avautuakseen kunnolla. Pistemäärä kertoneekin eniten siitä, millä tasoilla tässä vaiheessa mennään. Se, onko käyrä jatkossa nouseva vai laskeva, jää nähtäväksi.

Jykevästi särisevä aloitus Legs For Arms pistää hyvän, joskin aika perinteisen startin touhulle. Mukavan ruokkoamaton särörupisuus meuhkaa melko uskollisena esikuvilleen - Refused, At The Drive-In, Fugazi ja muut vastaavat on helppo löytää Downstairsin soundista. Sattumalta samoihin aikoihin tallikaveri Disco Ensemblen kanssa löydetty halpisurku-soundi tuo mukavasti melodista kevyempää poskea ja muutenkin touhu rauhoittuu jo avausraidalla pidemmän päälle hieman. Ei siis ole kyse pelkästä meuhkasta, vaan nelikko osaa myös antaa tilaa pohdiskelevammalle puolelle.

Levyn ilmiselvin hitti Peephole City lähtee rennommin ja laukkaa kerrossaan erittäin tarttuvasti. Eniten biisi silti maistuu modernilta indierockilta, kun Downstairs on tähän mennessä tullut eniten miellettyä hardcore-mausteisena modernin punkin retkueena. Toki tuo mielikuva saattaa aina olla ollut enemmän kuulijan korvassa. Joka tapauksessa, debyyttiin mennessä tuo kuvaus on jo auttamattomasti liian yksioikoinen. Vaikka kyllähän sellaiset raidat kuin My Girls Got A Big Mouth Tonight, I´ll Be The Liver ja Pale Cannibals ovat edelleen aika lähellä mielikuvaa.

Peephole Cityn ohella eturiviin nousevat (ainakin tässä vaiheessa) menevä Under The Horse, jotain hieman muuta esittelevä elektro-instrumentaalinen Goddamn Electric Pecker sekä useamman biisin sisällään pitävä päätösraita There´s A Barrel, There´s A Flood. Eivät muutkaan mitenkään tylsiä tai yksiulotteisia kappaleita toki ole, esimerkiksi Shudder Shudderin rouhean rauhallinen iloisuus nostaa jossain mielessä yhtymäkohtia jopa The Strokesiin. Biisin pohdiskeleva, urkuvetoinen loppufiilistely on mainio. Dowstairs aloittaa levyvuoden 2008 liput liehuen.