Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 49 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Sweatmaster: Animal
Arvioija: Marko Ylitalo
Arvio:

Fullsteam

Sweatmasterin kolmas levy Animal oli musiikkimedian valinta yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä. Vaikka vuoden albumi -titteli ei olekaan turkulaisyhtyeelle uusi meriitti, lienee korkea aika arvioida kyseinen levy Desibelissäkin. Edellä oleva johdanto on selittelyä sille, että levy ilmestyi jo keväällä ja saa tähtensä vasta nyt. Toisin sanoen yllekirjoittanut ottaa vastuun myöhästyneestä kritiikistä. Toisaalta hyvä levy ei vanhene eikä sen arviointi eräänny samalla tavalla kuin esimerkiksi rajallisiin esityspäiviin sidottu teatterikritiikki tai muu vastaava.

Selittelyt sikseen ja vihdoinkin itse albumin kimppuun – kuin elukka. Animalin ensimmäisenä singlenä lohkaistu nimibiisi ei aikoinaan nostanut kiinnostusta kokopitkää kohtaan. Monotonisuuden huipentuma viehätti parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta sen jälkeen ainoastaan pitkästytti ja puudutti. Kokonaisuutena levy on onneksi eri maata – melkein Amerikkaa. Se on tällä kertaa hyvä asia.

Sweatmaster on nimittäin Suomen Queens Of The Stone Age. Suunta vaan näyttää paremmalta. Siinä missä QOTSA:n edellisen albumin Era Vulgariksen (2007) paras kappale oli Desert Sessions -levytyksiltä uudelleen versioitu Make It Wit Chu, niin suomen aavikkorokkarit ovat jalostaneet dynaamisen rockkokonaisuuden. Kitaraa viriteltäessä ei ole myöskään unohdettu säveltää hyviä biisejä.

Sasu Mykkänen ei ole yhtä monipuolinen laulaja kuin Josh Homme, mutta sävyjä miehen ulosantiin on tullut rutkasti lisää sitten Sharp Cut -debyytin (2002). Parhainta vokalisointia kuullaan kappaleissa Cut Up In Half, Blisters ja Everybody Thinks They Know That You´ve Got A Broken Heart, joissa lauluosuudet muistuttavat erittäin paljon juurikin Hommea. Pelkistetyimmillä biiseillä – eli niillä lopuilla – Mykkänen ulvoo melkein kuin The Hivesin Howlin´ Pelle Almqvist. Kaikesta vertailusta huolimatta yhtyeestä löytyy riittävästi omaa ääntä ja soitto sujuu luonnollisesti eläimellisesti.

Linkki: Sweatmaster @ Desibeli
Päivämäärä: 04.01.2008
Lukukertoja: 862


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
walrus kommentoi 08.01.2008:
Pisteet:
Tästähän ei rokkilevy parane. Turun pojat näyttävät, miten homma hoidetaan voimakkaasti, tyylillä ja ilman turhia kukonpojan elkeitä tyyliin joku Hanoi Rocks. Pesee useimmat suomalaiset rokkibändit mennen tullen, Hurriganesinkin soittotaidoissa puhtaasti.

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Sweatmaster

Garagerockia ja vanhaa rhythm 'n' bluesia rujosti mutta tyylikkäästi yhdistelevä turkulainen rocktrio. Kolmen pitkäsoittoa ja lukuisia pienjulkaisuja tehnyt bändi on jo pitkään niittänyt mainetta eläimellisen intensiivisenä livebändinä. Uran edetessä sävyt ovat lisääntyneet, mutta keskeisistä elementeistä ei ole silti tingitty.

Matti Kallio - rummut
Mikko Luukko - kitara ja laulu
Sasu Mykkänen - laulu ja basso

Kotisivut: www.sweatmaster.net

(Päivitetty 12.07.2007)
Levyarviot:
Animal

04.01.2008
Arvostelijana Marko Ylitalo
Tom Tom Bullet

09.04.2005
Arvostelijana Jari Jokirinne
Moose On The Loose - Finnish Garaoke

29.04.2002
Arvostelijana Jari Jokirinne

Ajankohtaista:
Sweatmaster nauttii rokkinsa hikisenä

24.04.2007

Sinkut – Maaliskuu 2007

29.03.2007


Livearviot:
Ruisrock 2007 – perjantai

06.07.2007
Ruissalo/Turku
Sweatmaster, Hägga (Swe)

16.05.2007
Dynamo/Turku
Sweatmaster, Boomhauer, The Sewergrooves (Swe)

25.05.2005
Klubi/Tampere
Jolly Jumpers, Sweatmaster, Knockout Drops (USA) ym.

27.11.2004
Klubi/Tampere
Ruisrockin lauantai

10.07.2004
Ruissalo/Turku
DBTL: The Unisex, Indie-Iltamat

11.06.2004
Kåren/TVO/S-Osis/Turku
Ruisrockin lauantai

05.07.2003
Ruissalo
Provinssirockin sunnuntai

15.06.2003
Törnävä/Seinäjoki
Down By The Laiturin perjantai

06.06.2003
Turku
Hellsinki Heat Festival

17.05.2003
Nosturi/Hellsinki
Sweatmaster, Damn Seagulls

21.02.2003
Säätämö/Turku
Aistifestivaalin perjantai

30.08.2002
Klubi/Tampere
Ruisrock

06.07.2002
Ruissalo/Turku
Riemufestivaali: Sweatmaster, Pöytärummutuksen SM-kisat, Cleaning Women

17.01.2002
Tavastia/Helsinki