Fullsteam

Sweatmasterin kolmas levy Animal oli musiikkimedian valinta yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä. Vaikka vuoden albumi -titteli ei olekaan turkulaisyhtyeelle uusi meriitti, lienee korkea aika arvioida kyseinen levy Desibelissäkin. Edellä oleva johdanto on selittelyä sille, että levy ilmestyi jo keväällä ja saa tähtensä vasta nyt. Toisin sanoen yllekirjoittanut ottaa vastuun myöhästyneestä kritiikistä. Toisaalta hyvä levy ei vanhene eikä sen arviointi eräänny samalla tavalla kuin esimerkiksi rajallisiin esityspäiviin sidottu teatterikritiikki tai muu vastaava.

Selittelyt sikseen ja vihdoinkin itse albumin kimppuun – kuin elukka. Animalin ensimmäisenä singlenä lohkaistu nimibiisi ei aikoinaan nostanut kiinnostusta kokopitkää kohtaan. Monotonisuuden huipentuma viehätti parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta sen jälkeen ainoastaan pitkästytti ja puudutti. Kokonaisuutena levy on onneksi eri maata – melkein Amerikkaa. Se on tällä kertaa hyvä asia.

Sweatmaster on nimittäin Suomen Queens Of The Stone Age. Suunta vaan näyttää paremmalta. Siinä missä QOTSA:n edellisen albumin Era Vulgariksen (2007) paras kappale oli Desert Sessions -levytyksiltä uudelleen versioitu Make It Wit Chu, niin suomen aavikkorokkarit ovat jalostaneet dynaamisen rockkokonaisuuden. Kitaraa viriteltäessä ei ole myöskään unohdettu säveltää hyviä biisejä.

Sasu Mykkänen ei ole yhtä monipuolinen laulaja kuin Josh Homme, mutta sävyjä miehen ulosantiin on tullut rutkasti lisää sitten Sharp Cut -debyytin (2002). Parhainta vokalisointia kuullaan kappaleissa Cut Up In Half, Blisters ja Everybody Thinks They Know That You´ve Got A Broken Heart, joissa lauluosuudet muistuttavat erittäin paljon juurikin Hommea. Pelkistetyimmillä biiseillä – eli niillä lopuilla – Mykkänen ulvoo melkein kuin The Hivesin Howlin´ Pelle Almqvist. Kaikesta vertailusta huolimatta yhtyeestä löytyy riittävästi omaa ääntä ja soitto sujuu luonnollisesti eläimellisesti.