Gorillaz: D-Sides

Parlophone

Tuskinpa tiesivät Damon Albarn, Dan The Automator, Miho Hatori ja kumppanit mihin kaikkeen ”sarjakuvabändi” Gorillazin perustaminen tulee johtamaan. Kun bändin raikas debyytti näki päivänvalonsa vuonna 2001, oli yleisenä odotusarvona että levy tulee jäämään korkeintaan sivuhuomautukseksi useilla tahoilla meritoituneiden muusikkojen uralla. Pian tämä hauskanpidon ja irroittelun varalle suunnattu projekti alkoi kuitenkin elää omaa elämäänsä, ja tekijöiden suhtautuminen sitä kohtaan muuttui väistämättä. Demon Days olikin tekijöiltään jo selvästi täysipainoisempi näyttö, joskin siitä puuttui ensimmäistä levyä leimannut rentous. Materiaalia Albarnin jengi sai kuitenkin loihdittua niin runsaasti, että harvinaisuuskokoelma jäi vain odottelemaan oikeaa julkaisuajankohtaa.

Kuten aiemmin on todettu, Gorillazin konsepti on popmusiikin maailmassa ainutlaatuinen ja se antaa tekijöilleen monella tavalla vapaammat kädet kuin ”pääbändiensä” kanssa. Kun keikkailu on käytännössä nollassa, musiikkia ei juurikaan tarvitse promotoida (ainakaan oman lärvinsä kanssa), eikä esimerkiksi videoiden työstäminen vie aikaa, vaikuttaa se väistämättä positiivisella tavalla musiikkiin. Ja kun kyseessä on useista lahjakkuuksista koostuva ryhmä, jakautuu vastuu myös biisienkirjoituksen ja studiotyön suhteen tasaisesti – vaikkakin alusta alkaen on ollut selvää että Albarn on ottanut Gorillazin ainakin näkyvimmin omaksi lapsekseen. Väheksyä ei toki suvaitse Dan The Automatoriakaan, jonka panos varsinkin rytmiikka-ja soundipuolella on aina ollut merkittävä.

Mitä uutta D-Sides sitten tuo Gorillazin saagaan? No, ainakin muutamia ylitsepääsemättömän hienoja lauluja, sekä useita kaappien kätköistä löytyneitä harvinaisuusksia. Näiden taso vaihtelee tietenkin kaikkialla mielenkiintoisen ja kuriositeetin välilla, mutta Gorillazin tapauksessa niiden rankkaaminen pelkäksi ylijäämäksi olisi huolimatonta. Yllättävintä on, että D-Sides on yleistunnelmaltaan tummasävyinen ja jopa varsin mellow - hieman samaan tapaan kuin Albarnin toinen tunnettu projekti The Good, The Bad & The Queen. Pohdiskelevia sanoituksia, hidasta ja raskasta biittiä ja silloin tällöin matkalle sattuvia kitara-tai synakoukkuja. Paikoin fiilis hiipii jopa jazzahtavuuden puolelle, kuten salakavalassa Highway (Under Construction)-biisissä. Varsinaisia tykkisinglejä ei levyllä ole ja ehkä juuri siksi ne ovat löytäneet paikkansa tältä koosteelta. Avaussiivu 69 Statesta olisi tosin sellaisen vokaalit lisäämällä saanut.

Jos vertailukohdaksi otetaan yleinen b-puolikokoelmien taso, on D-Sides paikoin jopa loistava. Mutta jos – kuten varmasti reilumpaa on - samalla viivalle laitetaan bändin kaksi varsinaista studiopitkäsoittoa, on D-Sidesin rankkaaminen sinne hieman keskitason yläpuolelle perusteltua. Siitäkin huolimatta on pakko ihmetellä miten kovassa iskussa Damon Albarn on musiikintekijänä tällä hetkellä. Tuskin edes maltan odottaa Blurin piakkoin julkaistavaa uutuutta.