Lipposen levy ja kasetti

Trilogia on valmis. Tai siis ennemmin sen ensimmäiset luvut. Kun Risto ja Moppi ja Aivokurkiaiset ovat jo varmistaneet oman lukunsa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen suomirockin legendassa, on ollut vain ajan kysymys milloin Viihdeimperiumi-kollektiivin kolmas osa eli Mikko Torvisen viihdeorkesteri antaa omat lausuntonsa aiheeseen. Useammalla erinomaisella seiskatuumaisella tätä tietä on jo melkoisesti tasoitettu ja odotukset olivat kieltämättä aika korkealla. Vuoden vaihtuessa julkistuu viimein Torvisen agenda ihan pitkäsoittomuodossa.

Kaksi eniten diggailemaani Torvis-veisua, levyn aloittava rullaavan hilpeä Haistakaapa vittu ja mahtavasti leijaileva Maaseutu pitävät edelleen asemansa. Onneksi levyltä löytyy niiden rinnalle muitakin, ainakin lähes yhtä hyviä, sävellyksiä. Rennosti sluibaileva Jee jee jee ja ehkä lähimmäs Riston rokkihurmiota yltävä kolmas ennakkosinkku Olet kuollut ovat ainakin molemmat tykkejä. Samoin Susan vie junnaavalla kertsillään hyvin mukanaan ja livenä instrumentaalinen Se karva on on vinoaskelineen varmasti timanttia. Näppäilevä, jousikuorrutettu ja melankolinen Oi äiti on myös aivan mahtava kappale, mutta levyn kokonaisuudessa jotain ihan muuta kuin mikään muu. Moppimaisesti haastava, sävellyksellisesti jotenkin vittumaisen psykedeelinen Hyvä muna on toki sinällään hyvä kappale, mutta jokin siinä ärsyttää suunnattomasti. Eteerinen Vainajat ei nouse loistavasta instrumenttien käytöstään huolimatta todelliseen liitoon, rauhallinen Oi kuinka kauan puolestaan onnistuu bossa-keinutuksineen ja psykedeelisine nostatuksineen paremmin.

Hienot stemmat, hetkittäisestä kipakkuudestaankin huolimatta tunnelmallisen kiireetön soitto ja rehellisen karhea oma tyyli tekisivät MTV:stä jo ihan ns. perusralleillakin melkoisen hurmaavan artistin. Silti todellisia täysosumia olisi voinut olla enemmän. Ihan Riston levytysten sävellykselliseen nerouteen MTV ei mielestäni vielä yllä, eivätkä sanoituksetkaan kiteydy aivan Riston ja Mopin osuvimpien hetkien tasoille. Lähellä toki ollaan. Oikeastaan muita Viihdeimperiumin ulkopuolisia suoria verrokkeja on vaikea heti keksiä, Maaseudussa tosin on jotain Pekka Strengin mieleentuovaa hippimäisyyttä.

Eikähän Torvinen tässä Viihdeimperiumin suvereenisti hallinnoimassa ”sarjassa” ole mikään huono kolmonen. Vähän niin kuin Risto kiteytti touhuaan entisestään kakkosalbumilla, niin Torvinenkin pystyy varmasti pistämään seuraavassa luvussa vielä tästäkin paremmaksi. Ja kyllähän Torvisen debyytti on hyvä ja monipuolisen tarttuva. Pidemmällä tuttavuudella uskoisin että tästä levystä saattaa löytää vielä jos monenmoisia tasoja. Keikkahurmos täytyy myös kokea jossain vaiheessa.