PMMP: Puuhevonen

Sony BMG

Lapset ovat tavallista fiksumpaa porukkaa. Siksi tänä syksynä on ollut ilo seurata, että myös pienille ihmisille tehdään asiallista musiikkia. Ipanapa-kokoelma esitteli esimerkiksi englantia skideille opettavan Palefacen ja tukun muita artisteja, jotka olivat tajunneet, että lastenmusiikkikin voi olla mielenkiintoista. Matti Johannes Koivun hieno Topsi ja tohtori Koirasson oli toinen kuluvan vuoden (ja vuosituhannen!) lastenlevyjä. Se kolmas oiva hankinta pienille on PMMP:n Puuhevonen.

Toisin kuin edellämainitut levyt, Puuhevonen sisältää vanhaa, tarhasta ja päivähoidosta tuttua materiaalia. Lastenmusiikin perisynti, tekopirteys, on kaukana PMMP:n valinnoista ja toteutuksesta. Levy tuntuu alkuun jopa liian melankoliselta. Mikä saa palan nousemaan kurkkuun; suomalaiset slaavikaihot osattiin männävuosina ujuttaa myös lastenlauluihin. Kenellä meistä ei ole traumaa siitä kun Karhunpoika sairastaa? Tätä laulua ei Puuhevoselta (onnekseni) löydy, mutta sisikuntaa kipakasti vääntävästä melankoliasta pitävät huolen sellaiset kaihoisammat kappaleet kuin Etkö ymmärrä tai Suojelusenkeli. Minua tällaiset itkettivät lapsena, eikä asia ole muuttunut aikuistumisen jälkeenkään. Nyt kun melankolisiin hetkiin osaa suhtautua eri tavalla, tippa silmässä on ihan mukava välillä olla.

Onneksi Mira ja Paula päättivät ottaa mukaan muutaman hilpeämmänkin numeron. Lirularuloru-Lörpötys haitareineen keventää levyn alkupäätä. Niin ikään sirmakalla asianmukaisesti sävytetty Minä soitan harmonikkaa vedetään tiukasti läpi slaavilaiseksi pirunkeuhkopunkiksi sovitettuna. Suoraviivainen Täti Monika kasvaa loppua kohden mutta olisi voinut liitää korkeammallekin. Puolivälin täysosuma on Neljä kissanpoikaa, joka opettaa olematta menemään heikoille jäille. Näitä kappaleita ilman kokonaisuudesta olisi tullut turhan raskas, varsinkin lapsille.

Puuhevonen on laulettu ja soitettu upeasti. Mira ja Paula ovat moitteettomia, mutta levyn tuottanut ja suurimman osan instrumenteista soittanut Jori Sjöroos on vieläkin parempi. Toteutus on kekseliäs ja ihastuttavan ilmava. Mitään turhaa ei ole mukana, mutta silti keksittävää on paljon, aikuisellekin. Liekö Jori saanut innoitusta loppukesän Cariboun upeasta Andorrasta? Samanlaista kuulaan kepeää tunnelmaa Puuhevosessa ainakin on.

On äärimmäisen kunniallista, että lapsille tarjotaan näin hyvin tehtyä musiikkia. Toivoisin, että joulun levymarkkinoilla Puuhevonen valittaisiin lapsen lahjasäkkiin ennemmin kuin jokin halpamaisempi ulkomainen kilpailijansa. Niiden nimiä ei viitsi edes mainita -- oikean vaihtoehdon näet otsikosta.