Serj Tankian: Elect The Dead

Serjical Strike/Reprise

Mihinkäs se tiikeri pääsee juovistaan tai System Of A Downin äänenä aika monelle tutuksi tullut Serj Tankian omasta lauluäänestään? Aika vahvasti miehen soololevyäkin tuntuisi leimaavan miehen persoonallinen tyyli, jossa viipyilevän kaartava jylhyys kohtaa jotain kovin omintakeista. En tiedä onko se jonkinlaista pirullista ivallisuutta, puolipiilevää honotusta vai mitä… kenties armenialaista miehistä keimailua? Joka tapauksessa, Tankianista ei helpolla erehdy. Vielä kun levyn musiikkikin tuntuu liippaavan aika läheltä emo-yhtyeen menestyslevyillään tallaamia, äkkipysäyksien kautta vinohkon poukkoilevasti ajelevia popin, rockin ja metallisävyjen ristisiitoksia. Selkeimpänä erotuksena Elect The Dead on kokonaisuutena jonkin verran rauhallisempi ja hetkittäin jopa seesteisellä tavalla maanläheinen, vaikka kyllä Tankian soolollaankin kaahaa.

Koska kauhean yllätyksellisiä uusia tuulia ei tule vastaan, niin hommaa pitänee lähteä arvioimaan ihan puhtaasti sillä olennaisimmalla kriteerillä – kuinka vahvan biisimateriaalin Tankian on saanut tiivistettyä omalle luomukselleen? Siitähän toki pitäisi aina lähteä, mutta kyllähän täysin poikkeavat tyylivalinnat olisivat tuoneet arvostelijallekin enemmän haastetta. Nyt yhdeksi kysymykseksi nousee että miksei näitäkin kelpo biisejä voinut julkaista puhtaasti SOAD:in seuraavalla levyllä? Hieman kevyemmistä keinoista huolimatta tämä on nimittäin ihan sitä samaa jatkumoa, jota Mesmerize/Hypnotize mestaroivat.

Vastauksena kysymykseen, onko materiaali hyvää vai ei, täytyy kyllä useamman kuuntelun jälkeen vastata myöntävästi. Tavallaan levyssä on kaksi puolta – toisaalta se on vahvasti tutusti silmät pyöreinä äkkiväärästi, mutta perustellusti kaahaileva. Toisaalta taas Elect The Dead on myös kauniin tunnelmainen pianolevy. Kuunnelkaapa vaikka nimibiisi, siinä Serj todella rauhoittuu asian äärelle. Rauhallisuus tuo jylhyyteenkin ihan uuden ulottuvuuden. Parhaimmillaan mies on silti yhdistellessään levyn puolet, jolla kaavalla levy pääasiassa etenee.

Kipakka Empty Walls, raivokkaan mätkeen ja hiipivän pohdiskelun välillä taidokkaasti vaihteleva The Unthinking Majority ja tunnelmallisesta mollimaalailusta huutoon hätkähtävä Money aloittavat levyn hyvin. Eikä homma jatkossakaan huonone. Komealla kerrolla koristeltu Feed Us, näppäilystä stadionmittoihin kasvavat Saving Us, Sky Is Over ja Baby sekä levyn omituisin keitos, samaan aikaan psykedeelisesti jumittava että kiehuvan säröinen Praise The Lord And Pass The Ammunition, ovat kaikki hienoja kokonaisuuksia. Ei Elect The Dead silti esimerkiksi Mesmerizen iskevyyteen yllä. Se viimeinen koukutus ja tiivistys on tässä kohtaa vaihdettu enemmän tunnelmamaalailun ja raukean melodisuuden vastakkain asetteluun poukkoilevan kaahailun kanssa. Eli: Tankianin soolo viehättää kuuntelu kuuntelulta enemmän, muttei ole samalla tavalla kertarysäyksellä mukaansa nappaava kuin ne mittarit, mihin kaikkea herrojen tekemisiä väkisinkin verrataan. Erittäin hyvä levy, muttei klassikko.