Silence

Suomalaisen neoprogen kärkinimiä Uzvaa ja Hidria Spacefolkia yhdistää saman levy-yhtiön lisäksi myös Suomenlinnassa sijaitseva Seawolf-studio, jonka suojissa myös Niittoaika on lohkaistu. Ensi silmäyksellä yhtyeiden musiikillinen antikin vaikuttaa hyvin läheiseltä, mutta siinä missä Hidria on transsipäissään laukkaava hurja ratsu, on Uzva useaa astetta syvempi, rauhallisempi ja pidempiin, utuisiin kaariin nojaava yksikkö.

Viime aikoina Desibelin sivuilla roihunnut väittely albumikokonaisuuksista saisi Niittoaika-levystä oivan esimerkin – tässä ovat kaikki palikat oikeilla paikoillaan ja oikeissa mittasuhteissa. Yhtyeen sointi on samanaikaisesti dynaaminen ja monipuolinen, äänimaailma elää jatkuvassa liikkeessä ja Uzvalla riittää progemaailman yleisiä standardeja huomattavasti enemmän koukkuja. Myöskään niin yleistä sähkökitaran dominointia bändi ei harrasta; suureen melodiseen rooliin nousee mm. huilu, vibrafoni ja viulu.

Levy jakautuu kolmeen, useamman erillisen kappaleen sisältävään kokonaisuuteen. Ensimmäinen, nimeltään Soft Machine (kumarrus samannimisen yhtyeen suuntaan?) alkaa suorastaan verkkaisesti. Tässä vaiheessa mieleeni tuli vahvasti fantasiaprogen todellinen klassikko, Bo Hanssonin Lord Of The Rings. Tämä siitäkin huolimatta ettei Uzva hammondeja käytäkään. Vähitellen kappale kuitenkin kasvaa rajuun, suorastaan zappamaiseen lentoon, jonka päättää vasta tyyni kakkososa Afrodite. Ehdottomasti villeimmillään Uzva on bändistä täysin uusia ulottuvuuksia esittelevässä päätöstrilogiassa Drontti. Sinfoniaanisen pauhun keskellä voi vain ihmetellä miten laajalle skaalalle bändi ulottaa musiikkinsa, ilman pienintäkään hajanaisuuden tunnetta.