Electric Monk & CapeMount

Vaikeuksien kautta voittoon. Helsinkiläisen rock-kvartetin Electric Monkin levy-yhtiö-vääntöjen jälkeen lopulta omatoimisesti julkaisema debyyttialbumi Hair Of The Dog sauhuaa ja vatkaa kuten kunnon juurevan ja nälkäisen rock-tulokkaan pitääkin. Pelkkä riehakkuus ei silti vielä riitä kuvailemaan Munkkien soundia. Menevä avausraita Fuel For My Soul tuo hyvällä tavalla muistikuvia The Flaming Sideburnsin debyytin aikaisen meiningin innosta, mutta itse toteutus Sähkömunkeilla kulkee hiukan eri linjoilla. Lähempänä pääkaupungin kollit tallaavat vaikkapa Moses Hazyn usvaisen rock-jamittelun polkuja. Se piirre tulee selväksi heti vinolla jazz-tuuttauksella hilpeästi hiippailevalla Rum On Rocksilla. Parasta Electric Monkia onkin tuollaisen vaaniskelevan yökerho-askeleen liittäminen rullaavaan rock-svengiin. Ja vielä kun yhtyeellä on Topias Jerkun kaltainen mukavan karhea ja särmikäsääninen solisti, joka pystyy vastaamaan bändin liukkaaseen rullaukseen mikrofonin varressa.

Munkkien lätty pitää sisällään vaihtelevalla skaalalla liikkuvia, mutta tasaisen tarttuvia, ilmavia rock-svengailuja aina sieltä yökerhon savuisasta kiimasta Summer Catin kaltaiseen aurinkoiseen grillailuun. Siitä siirtymä sieni-psykedeeliseen korttipeliin 52 Cardsilla on kuin sukellus toiseen ulottuvuuteen. Silti molemmat ovat yhtä luontevia laitoja Electric Monkin soutuveneessä eikä tahdinvaihto tapahdu oikeastaan yhtään särähdellen. Kokonaisuutena 13 raidan paketti tarjoilee alusta loppuun hyvin rullaavaa, mukavan rouheaa mutta silti harvinaisen sävykästä rokkia. Rauhallisen Timen, loistavasti vinon ja maukkaasti torvikoristellun 21st Century Roulette Ringin, kiireettömästi aamuvenyttelevän Rainy Daysin ja kumppaneiden kanssa tullaan rentoutumaan vielä pitkään.

Sähkömunkki ei nimestään huolimatta ole pelkästään tärinää ja huohotusta, vaan se pohjalla luistava svengi on se avainasia. Boogie boogie. Hair Of The Dog-levyn rentous on erittäin positiivinen piirre rock-bändin debyyttilevylle. Munkkien esikoinen onkin ilman muuta yksi vuoden kotimaisia rouheamman puolen rock-albumeja mm. Moses Hazyn, Pintandwefallin, Damn Seagullsin, Pennilessin ja Black Audion ohella.