James Blunt: All the Lost Souls

Atlantic

Mik�li jollekin on joskus j��nyt ep�selv�ksi kuka James Blunt on, niin kertauksen vuoksi sanottakoon, ett� h�n on se kaveri, joka You�re Beautiful -hittins� musiikkivideolla pari vuotta sitten riisui lumisateessa yl�ruumiinsa paljaaksi, asetteli taskujensa sis�ll�n siev��n riviin eteens� kenkiens� viereen ja hypp�si lopuksi mereen. Mik�li t�m� ei tuo mieleen mit��n, t�ytyy onnitella pelastumisesta yhdelt� kaikkien aikojen rasittavimmista hittibiiseist�.

Miljoonia myyneen debyyttialbumin j�lkeen onkin j��nyt n�ht�v�ksi pystyyk� kolmen vuoden tauon j�lkeen julkaistu All the Lost Souls tarjoamaan yleis�lle jotakin yht� koukuttavaa kuin edelt�j�ns�. Uutuudenvieh�tys on poissa ja odotukset varmasti hyvinkin korkealla. Mik�li se James Bluntin aikaisempia yst�vi� lohduttaa, ei miehen biisintekokaava ole muuttunut mill��n tavalla. Samanlaista herkk�� hieman nasaalia k�hin�� on t�m�kin levy tulvillaan ja jokainen kappale on niin t�ydellisen viimeistelty, ett� jo parin kuuntelukerran j�lkeen levy alkaa kiinnostavuusasteeltaan olla samaa luokkaa valmiiksi t�ytetyn ristisanateht�v�n kanssa.

Mist��n huolimattomuudesta tai hutiloinnista ei kokonaisuutta siis voi syytt��, pikemminkin p�invastoin. Singlebiisi 1973 on kappaleena t�ysin virheet�n jopa pituuttaan my�ten. Sopivan verran kertausta, sopiva v�liosa, sopivasti kaikkia pehme�sointisia instrumentteja ja mukavan haikea teksti sek� nappilopetus, t�ydellist�. N�it� kappaleita levylt� l�ytyy kymmenen. Kaikki ovat niin viimeiseen asti hiottuja, etteiv�t ne lopulta onnistu muuta kuin turruttamaan p��kopan samalla tavalla kuin keskinkertainen Hollywood-elokuva.

Tarttuvien kertos�keist�jen suhteen Blunt tiet�� tasan mist� naruista vet��. Levyn v�hiten turhauttavimpia kappaleita ovat konemaisen tarkalla kitarariffill� etenev� Give Me Some Love, jonka lopun tempon hidastus meinaa tosin lipsahtaa siet�m�tt�m�n pateettisuuden puolelle, sek� levyn loppupuolelta l�ytyv� Annie, jonka laulumelodia onnistuu tekem��n pari niin kaunista kaarrosta, ettei kappaleesta voi olla pit�m�tt�.

Sympaattisuuspisteit� James Bluntilta ei koskaan ole puuttunut, mutta kiinnostava biisintekij� h�n ei ainakaan toistaiseksi ole. Albumi aiheuttaa jokaisella kuuntelukerralla kuitenkin hieman ristiriitaisia tunteita. Pit�isik� t�st� silti jotenkin pit��? Sis�inen 13-vuotias pikkutytt�ni kiljuu levylle viitt� t�hte�. Kyyninen musiikinkuuntelija minussa ainoastaan kiljuu.