Einstürzende Neubauten: Alles Wieder Offen

Potomak

Einstürzende Neubautenin koko 27 vuoden mittainen historia on täynnä kokeellista elektronisen musiikin, industrialin, noisen ja popin yhdistelyä, minkä ansiosta yhtyettä kutsutaan usein epämääräisesti vain avant-garde bändiksi. Muinoin 80-luvun alkuhämärissä Länsi-Berliinissä perustettu yhtye on tästä huolimatta paljon muutakin, ilmaisun ulottuessa usein kuvalliselle puolelle, niin keikkatilanteessa kuin tallenteillakin. Alusta lähtien yhtye on henkilöitynyt voimakkaasti Blixa Bargeldiin (joka kuului vuodet 1983-2003 myös Nick Cave & The Bad Seedsin vahvuuksiin), ja myös Alles Wieder Offen kuulostaa kovasti Bargeldilta, kiitos herran poikkeuksellisen äänen sekä lausuntatyylin.

Persoonalliset soittimet, vuoroin teollisesti pauhaavat ja iloisesti kilkattavat perkussiot, äkkiväärät sovitukset, sekä monessa kohdin lähestulkoon lapsekkaiksi äityvät melodiat muodostavat paksun kerroksen poikkeuksellisuutta, joka peittää uutukaisen kauttaaltaan. Tuon kummallisesti rakennetun ja hassulta näyttävän pinnan alta löytyy onneksi muutakin kuin silkkaa kumisevaa tyhjyyttä, eikä Einstürzende Neubauten pidä turhan pitkään esirippua lavansa edessä. Vaikka hiljaisuudesta käynnistyvä ja hitaasti äänten myrskyksi paisuva Die Wellen ehkä saakin ottamaan pari askelta taaksepäin, on tämä portinvartija ainostaan alkuun varattu pikku säikäytys. Aivan kuin yhtye tahtoisi sanoa kuulijoileen: ”Ei hätää! Mikäli ohitat tämän esteen, selviät kyllä kaikesta siitä, mitä albumi on sinulle tarjoava”.

Ja mitä kaikkea sitten Alles Wieder Offen tarjoaakaan? Nagorny Karabachin sielukkaasta loungeilusta matkataan vaivatta Weil Weil Weilin perkussio-kuoro aaltoiluun, eikä Von Wegenin minimalistinen teatraalisuus irvistä tippaakaan albumin yhtälöstä. On äänessä sitten pelkästään Bargeld ja pari palaa yhteen hakattavia teräksen paloja, tai koko orkesteri täydellä voimallaan, tulos on useimmiten sama – eli erinomainen, hypnoottinen sekä raikkaan erilainen. Perinteisempää pop-kaavaa soveltavat Let´s Do It A Dada, nimibiisi Alles Wieder Offen ja Ich Hatte Ein Wort värittävät albumin teräksisiä pintoja pehmeimmillä sävyillä, jolloin paletin ääripäät erottuvat entistäkin paremmin edukseen. Täysin oma lukunsa on vielä jälkipuoliskolla kuultava, yli yhdeksän minuutin mittaan paisuva Unvollständigkeit, joka kaatuu jo lähinnä teatterin ja pienen ylilyönnin puolelle.

Alles Wieder Offen eroaa orkesterin alkuaikojen teollisuuspainajaisista etenkin lisääntyneen lämmön ansiosta, mutta eivät berliiniläiset ole vielä tyystin menettäneet synkkyyden rakkauttaan, minkä ansiosta albumilla on monia eri puolia. Mikäli kaipaat haasteita elämääsi, eikä rahdun kokeellisempi saksankielinen musiikki saa heti ryntäämään sekavia huutaen kukkuloiden taa, saattaa Alles Wieder Offen olla juuri sitä mitä lääkäri määrää orastavaan arkimasennukseen.