Barry Adamson: The King Of Nothing Hill

Mute

Bassoa mm. Magazinessa ja Nick Cave & The Bad Seedsissä soittanut Barry Adamson on sittemmin keskittänyt tarmonsa elokuvamusiikin suuntaan. Näiden pestien valossa miehen uusi The King Of Nothing Hill -levy on todella yllättävää kuultavaa – kyseessä ei ole pelkkää elokuvallista morricone-tyylittelyä tai Bad Seedsin kaltaisia jylhiä murhaballadeja, vaan tiukkaa Isaac Hayes -funkkia (!) pullollaan oleva iloittelu.

Heti alkuun ladattu Cinematic Soul läväyttää tästä osuvan esimerkin – biisin huokaileva ja seksiä tihkuva tunnelma on kuin suora laina 70-luvun menevimmältä shaft -kaudelta. Vielä erottisemmaksi meininki yltyy nimeään myöten makuuhuoneeseen sorvatussa Black Amour -biisissä, jossa Adamsonin tulkinta vaappuu jo aivan camp-huumorin rajamailla. Ehkä biisi olisi sittenkin enemmän kotonaan vaikkapa Barry Whiten ohjelmistossa kuin Adamsonin kaltaisen pimeyden prinssin tuotoksella.

Alussa liialtikin rehottanut funkkaus hyytyy kuitenkin vähitellen ja odotetumpi elokuvallisuus pääsee hetkittäin väläyttelemään taitojaan. The Second Stainilla alkava instrumentaalijakso saavuttaa upealla Le Matin Des Noirella huippunsa ja sen myötä Adamsonin todelliset kyvyt alkavat vasta paljastua. Yhteistyötä itsensä Angelo Badalamentin kanssa (mm. David Lynchin Lost Highwayssa) tehnyt Adamson hallitsee oppi-isänsä kaltaisen tumman ja uhkaavan, mutta samalla hieman absurdin tunnelman luomisen varsin suvereenisti - muutama The King Of Nothing Hillin kappale onkin aivan kuin Twin Peaksin soundtrackilta napattu. Tätä settiä olisi levylle saanut mahduttaa runsaasti enemmänkin.

Adamsonin neljän vuoden musiikillisen hiljaiselon katkaissut levy jättää itsestään täysin jakomielisen kuvan – hikinen funk ja viileä elokuva-score syövät samalla pitkäsoitolla toisiltaan auttamatta pisteitä, joten ensi kerraksi linjoja kannattaa tarkistaa selvempään suuntaan.