Julkaistu: 13.10.2002
Arvostelija: Jari Jokirinne
Warner Bros.
Pianisti Brad Mehldaun uutuuslevy Largo toimii oivana sillanrakentajana pop-ja jazz-maailmoiden välillä. Se ei kuitenkaan tee tätä normaaliin crossover-rahastukseen perustuvalla kaavalla, jonka ainoa ”keksintö” on yhdistää tyylilajiensa myyvimmät puolet ja työstää niistä mahdollisimman helposti nieltävä pakkaus, vaan maustamalla modernia jazzia pienien ja hienovaraisien pop-vivahteiden avulla. Nämä mausteet ovat itseasiassa niin etevästi piilotettuja että niiden bongaaminen ilman tarkkaavaista kuuntelua on jotakuinkin mahdotonta. Largo toimii hyvänä matkaoppaana jazzista kiinnostuneelle, mutta vielä varsin harjaantumattomalle pop-diggarille.
Merkittävin seikka joka erottaa Largon harmaasta jazzmassasta on tuottajan vakanssilla istunut miekkonen nimeltä Jon Brion. Yhteistyötä mm. Aimee Mannin ja Grant Lee Buffalon kanssa tehnyt Brion on siitä harvinainen tuottaja että hänen kädenjälkensä tulokset ovat lähes järjestäen olleet laadukkaita, heikoimmillaankin mielenkiintoisia. Vaikka sataprosenttisen jazz-levyn tuottaminen saattaa miehen aiempaan työhistoriaan verrattuna kuulostaa jokseenkin selvältä hakuammunnalla, onnistuu Brion haalimaan tästäkin yhden lisäsulan hattuunsa.
On kuitenkin tärkeä muistaa kuka Largon takana kaikkein vahvimmin seisoo. Brad Mehldaun musiikista paistaa oikeanlainen kunnianhimo ja lahjakkuus sitä yhtään alleviivaamatta. Myös hieman hapertuneisiin The Beatles-lainakappaleihin (Dear Prudence ja Mother Nature’s Son eivät tosin ole kyseisen bändin repertuaarin aivan sieltä itsestäänselvimmästä päästä) Mehldau saa potkittua uutta eloa. Kolmas cover onkin sitten jo montaa astetta rohkeampi valinta - Radioheadin värikkään katalogin uljain yksittäiskappale Paranoid Android saattaisi heikkohermoisemmalle livauttaa pissat lahkeeseen, mutta Mehldaun kylmäpäinen yritys kannattelee biisiä koko sen yhdeksänminuutisen kestonsa verran. Versio eroaa alkuperäisestä suht’ roimasti, sisältäen kuitenkin ne elintärkeät ja tunnistettavat elementit, jotka biisistä niin loistavan tekevät. Vielä Mehldaun omat sävellykset eivät aivan nouse hienojen lainojen rinnalle, mutta tulevaisuudessa tätäkin voitaneen jo odottaa.
