The Peacocks: Touch And Go

People Like You

Klassinen rockabilly-kokoonpano edustaa aina sellaista kompaktiutta, mistä monet muut yrittäjät vain haaveksivat. The Peacocksin psychobilly onnistuu muutenkin kiitettävästi yhdistämään melodisen punkin poppaavuutta teddy boy -henkiseen jyystävään junnaavuuteen. Sveitsistä tuleva bändi onkin ehtinyt hioa sointiaan jossain muodossa aina vuodesta 1990 alkaen, joten ajallisen perspektiivin kannalta sitä toki sopii odottaakin.

Periaatteessa Touch And Go -albumissa ei ole mitään erikoista. Rosoisella ja verraten kapealla äänialalla kuultava Hasu Langhartin (laulu ja kitara) laulu ei eroa monista muista mitenkään erityisesti. Niin ikään Simon Langhartin (pystybasso) ja Jürg Luderin (rummut) komppi on ulkokohtaisesti hyvin tyypillistä, eikä siis mitään perusasetelmaa mullistavaa. Kolmikko osaa kuitenkin alansa kaikilta osin niin vakuuttavasti, että muuta ei tarvita. Kappalemateriaali on lähes kauttaaltaan erinomaista ja sovitukset ovat sopivan monipuolisia niin, että mielenkiinto säilyy lähes poikkeuksetta koko kuudentoista kappaleen sinänsä turhan pitkän rypistyksen alusta loppuun. Erityisen herkullisena ja sovituksen kannalta raikkaana erottuvat bassosovitukset – vaikka ne ovatkin tavallaan hyvin tyypillisiä, on Simon Langhartin soitto monipuolisuudeltaan ja ratkaisuiltaan silti ehdottomasti kiinnostusta kasvattavaa.

Menevämmissä kappaleissaan The Peacocks kykenee vangitsemaan todella rehellistä tunnelmaa ja esimerkiksi Gimme Moren intensiteetti on hyvin vetoavaa. Toisaalta Don’t Know Too Much About Itin vaaniva rullaus toimii sekin moitteettomasti, samoin kuin Leave Me Alonen utuinen rytmikkyys.

Vaan eipä sille mitään voi, että levy on laadukkuudestaan huolimatta auttamattomasti turhan pitkä. Tässä tapauksessa se ei ole kovin vakava heikkous, mutta on vaikea kuvitella, että entistäkin tiukempi karsinta levylle tulevista kappaleista tekisi hallaa. Muuten The Peacocks läpsyy, paukkuu, jurnuttaa ja jytisee juuri niin kuin pitääkin.