Siouxsie: MantaRay

Universal

On vaikea uskoa, että Susan Ballion, paremmin Siouxsie Sioux´na tunnettu brittiläinen pop-ikoni on 50-vuotias. Uransa ensimmäisen sooloalbuminsa, MantaRayn kannessa surrealistiseen hyönteissateeseen ajautunut Siouxsie näyttää huikaisevan iättömältä ja niin kauniilta kuin vain jääkuningatar voi näyttää. Musiikillisesti debyyttisoolo asettuu luontevana jatkona sille musiikilliselle kehitykselle, joka alkoi Siouxsie & The Bansheesin monipuolisen kohtalokkaalla goottiromantiikalla ja jatkui liian vähälle huomiolle jääneessä, sähköisen kokeilevassa The Creatures –kokoonpanossa. Hämmentävän rohkeasti Siouxsie liukuu edelleen tyylilajista toiseen, tinkimättä, eikä kenelläkään ole edes irvailumielessä syytä muodostaa huulille termiä aikuispop.

Kappalemateriaali on suhteellisen monenkirjavaa glam-henkisestä elektropopista tummiin rock-sävyihin. Ensisinglenä albumilta irrotettu Into A Swan aloittaa levyn ankaran aggressiivisesti ja sen jälkeen kuultava, huomattavan helposti lähestyttävä About to Happen osoittautuu välittömäksi indiedisco-hitiksi, joka voisi musiikillisesti hyvinkin olla Franz Ferdinandin kadonnut singlebiisi. Orkestroidumpaa puolta edustaa Shirley Bassey –vivahteinen Here Comes that Day, ymmärtävää synkkyyttä tarjoilevat upea If It Doesn´t Kill You ja kiehtova Sea of Tranquility.

Albumin tuotannollisesta jäljestä vastaavat Steve Evans ja mm. Goldfrappin kanssa työskennellyt Charlie Jones. Instrumenttien suhteen erityisesti vahva lyömäsoitinpuoli näyttäytyy edukseen. Avoimen henkilökohtaiset sanoitukset saavat levyn edetessä huomattavasti painoarvoa. Avioero pitkäaikaisesta kumppanista, jo Bansheesissa rumpalina toimineesta Budgiesta kuuluu. Esimerkiksi huikaisevan Lovelessin voi halutessaan nähdä puhtaana tilityksenä suhteen päättymisestä ja rakkaudettomuudesta. Viimeisenä kuultava Heaven and Alchemy antaa kuitenkin kuulijalle toivoa siitä, että Siouxsie on rautaisessa kunnossa ja voi hyvin.

Kymmenen albumiraidan ja 40 minuutin kestoinen levy on näinä turboahdettujen ähkylevyjen aikakaudella kunnioitettavan hillitty suoritus. Ei liikaa, eikä liian vähän, mutta mikäli lopputulokseen olisi lisätty vielä hippusellinen hypnoottisuutta tai annos sydäntä särkevää herkkyyttä, puhuttaisiin todellisesta merkkiteoksesta. Tällaisenaankin MantaRay on vuoden parhaimpia ulkomaisia levyjä ja upea comeback, vaikka ostava yleisö ei sitä ymmärtäisikään.