Bad Vugum
Kolmikärki Gold on remasteroitu versio CMX:n vuonna 1990 julkaisemasta debyyttialbumista, jonka mukaan on ekstrana liitetty varhaiset ja Raivo ja Johannes Kastaja-EP:t. Näistä erityisesti jälkimmäisen löytäminen on viime aikoina ollut käytännöllisesti katsoen mahdotonta, joten sen ilmestyminen ensi kertaa cd-muodossa helpottaa huomattavasti useiden fanien urakkaa.
Kolmikärjen remasterointi on tehty hyvällä maualla – edes ankarin hardcore-mätke ei tässä käsittelyssä ole juuri särmiään menettänyt, mutta silti levy kuulostaa sekä kirkkaalta että hyvin tasapainossa olevalta. Asiallinen soundipolitiikka ei kuitenkaan peitä sitä tosiseikkaa että kyseessä on aloittelevan bändin raakilemaisista biiseistä koottu levy. Tulevien aikojen loistosta antaa osviittaa hulppea Pyydä mahdotonta ja silloin tällöin bändin nykyiseenkin keikkasettiin kuuluva Pyörivät sähkökoneet, mutta muu materiaali jää selkeästi näiden varjoon. Herkästi alkavasta Suuri äiti-biisistä voi puolestaan vetää suoria viivoja aina Ruosteeseen, ja miksei vaikkapa aina tuoreeseen Minun sydämeni on särkynyt-hittiin asti.
Raivo - ja Johannes Kastaja-EP:illä soittava hc-partio on vielä täynnä nuoruuden radikalismia ja shokeeraamisen tarvetta. Näihin alle kahden minuutin purkauksiin ladattu valtaisa vimma välittyy yhä ihmeen tehokkaasti, vaikka ilman tiettyä silmäkulman pilkettä ei näitä biisejä voi kuunnella. Ironiaa tihkuva Lapsi-kulttihitti tiivistää hyvin tuonaikaisen Cloaca Maximan maailman; puhdasta irvokkuutta ja pohjoisen kieroa huumoria sekoittavat tekstit naitettuna äärimmäiseen metakkaan.
Linkki: njet.net/cmx
Päivämäärä: 10.10.2002
Lukukertoja: 2902