Ballet: Parade, Parade (EP)

Jollain tavalla muodikkaaseen tai suosiossa olevaan musiikkiin kuuluu jostain syystä suhtautua lähtökohtaisesti skeptisesti. Vaihtoehtoisesti on mahdollista korostaa jotain osin ulkomusiikillista tekijää, joka tekee artistista kiinnostavan muodikkuudestaan huolimatta. Terve ennakkoluuloisuus lieneekin paikallaan, mutta fokusta ei silti saisi päästää hukkumaan. Musiikki voi kuulostaa hyvältä täysin riippumatta mistään edellä mainitun kaltaisista tekijöistä.

Ballet ei suinkaan keksi haikeuden ja angstisen aggressiivisuuden sekoitusta ensimmäisenä. Radioheadit ja Placebot on taatusti kuunneltu, eikä bändi missään vaiheessa kiistäkään vaikutteitaan. Kotimaan eläjistä väistämättömäksi mielleyhtymäksi nousee Rubik. Tuttu juttu siis, post jotain, vai... Vuodesta 2005 alkaen aktiivisesti toiminut kokoonpano kuitenkin kuulostaa hyvältä bändiltä, ei pelkästään olemassa olevien tai olleiden bändien pastissilta. Ensi-ep Parade, Parade soi muhkeasti ja sävykkäästi ja se antaa kuvan napakasti soittavasta ja osaavasta viisikosta.

Jo avauskappale Zacharos Bars alkaa koukkuja moneen suuntaan kiinnittävän kuljettelun ja pikkunätisti äkkiväärän rullauksen. Johannes Holopaisen (laulu) haaveksivasti soiva ääni kerää tuekseen kilisevän kuorman kitaraa, koskettimia ja muuta maustetta. Viimeistään toisena kuultavan Feel OK, Fall In Loven kohdalla käy myös selville bändin soundin leimallisimpia piirteitä soitannon kannalta – rennosti kompatut kitarat soivat mukavalla funk-vivahteella. 2000 & 22 on astetta tiukempi rypistys, mutta sen aavistuksen puudeliheviltä haiskahtavat ratkaisut ovat jo vähän turhankin paksua huttua. Kokonaisuutta heikentää myös levyn päättävä Big One, joka on sinänsä onnistunut, maalaileva kappale, mutta sovitukseltaan kovin löysä ja siten auttamattoman pitkä.

Jokin kuitenkin tökkii halki levyn. Soundi kun on hyvin viilattu ja kiistämättä erinomaisesti onnistunut. Se on kuitenkin juuri sellainen, millä aiemmin mainitut bändit ovat niittäneet mainetta ja kunniaa. Ja siksi se tuntuu todella puuduttavalta ratkaisulta, kaikesta ammattimaisuudestaan huolimatta – tai juuri siitä syystä. Hifi-ruuvia on nykyään niin kovin helppo vääntää, mutta todella usein se peittää samalla surullisen paljon mielenkiintoista omailmeisyyttä. Homma kuitenkin vaikuttaa olevan siinä määrin hyvin kasassa, että jatkoa on syytä odottaa mielenkiinnolla.