Kioski

Pohjoisen pojat pistävät jo toisen albumin pihalle ja groove jatkuu yhtä hyvällä poljennolla kuin tähän mennessä. Vaikka kitaristi Jussi Niskakoski onkin jo siirtynyt sivuun yhtyeen kokoonpanosta, tällä levyllä mies vielä veivaa. Niinpä yhtyeen mahdollisesti tiivistynyttä soundia ei ole vielä kuultavissa. Kuusikkomuodossakin yhtye on hiukan onnistunut ”kasvamaan irti” turhasta meuhkaamisesta ja soittoon on saatu entistä vahvemmin myös tilaa. Kapakkipianoa, puhaltimia ja ylipäätään rouheaa tallustelua hyödyntävä yhtye on alusta asti liikkunut aika grooven rockin parissa, jossa rouheus ja psykedelia lyövät oivasti kättä rullaavan poljennon kanssa. Soundin monipuolisuus ja täyteläisyys, Riku Rousun mukavan karvainen laulu ja pääosin melkoisen kipakka rullaus pitävät Moses Hazyn tällä toisella levylläänkin kotimaan eturivin rock-bändien turhan yksipuolisessa sarjassa. Sarjassa jossa Moosekset edustavat sitä omaperäisemmän soundin laitaa, vaikka herrojen tyyli onkin helposti johdettavissa mm. Rolling Stonesien kulta-aikoihin. Kertoo jotain suomalaisesta rockista.

Haastattelua varten saamaani ennakkopromoa tuli kuunneltua sen verran paljon, että suurin osa biisimateriaalista on ehtinyt tulla kohtuullisen tutuksi. Pisteet ovat koko ajan nousseet mikä lupaa hyvä levyn pitkäkestoisuudelle. Koko ajan touhussa mukana maistuneet groove-, soul-, funk-, ja agenttimausteet ovat edelleen löydettävissä, mutta tuntuisi että tällä levyllä yhtye on saanut entistä yhtenäisemmän kokonaissoundin aikaan. Samoja tuttuja elementtejä löytyy melkein jokaiselta raidalta, mutta silti biiseistä löytyy melkoista vaihtelua.

Avausraita Too Close To See menee ehkä vielä hiukan lämmitellessä, vaikka näppäilevät Beatles-väliosat ja niistä säröllä kasvatettavat rokitukset ovatkin muikeaa kuultavaa. Silti tiukasti rullaava Rock´N´Roll Caves (In´N´Out) jää vahvemmin mieleen ja riehakkuus on ihan toista luokkaa. Levyn ja koko bändin ehdottomia helmiä on kuitenkin seuraavaksi soiva Shadow Of Kim, jonka nykivyys, tarttuva kertsi ja mukavan psykedeelisen suriseva soundi muodostavat yhdessä täysosuman. Juomalaulu-hoilotuksesta tulee vielä ylimääräinen plussa kaiken muun hyvän päälle. Hyvä ote jatkuu niin vauhdikkaalla Gotta Get Outta Herellä, rauhallisen tummissa vesissä tyylikkäästi soutelevalla No One Else´s Sinillä kuin groovella Whisky & A Waterilla, jotka kaikki kelpaa nostaa yhtyeen A-luokan teosten joukkoon.

Eikä se fiilis oikeastaan laske jatkossakaan. Rock´N´Roll Parade, I Wanna Explode, Should Be Already ja levyn päättävä nimibiisi ovat kaikki kelpoisia rokkimeuhka-ralleja, joissa menneiden vuosikymmenten rock-klangi lyö osuvasti kättä tuoreen innostuksen ja rullaavan energian kanssa. Näillä määreillä Moses Hazy itse asiassa onnistuu lyömään debyyttinsä iskevyydessä ja yhtenäisyydessä. Ihan alkupään Again-EP:n alusta loppuun riemuvoittoon ei silti vieläkään ylletä pitkäsoittomuodossa. Yllättävän lähelle silti tullaan, vallankin kun levy on parantanut fiilistään jokaisella kuuntelukerralla. Erinomaista työtä.