The Bones: Burnout Boulevard

Century Media

Ruotsin Karlskronasta tulevan The Bonesin rock´n´rollilla sävyttynyt katupunk on soinut jo hyvän aikaa, vuodesta 1996 alkaen. Neljännen pitkäsoittonsa myötä bändi on myös siirtynyt astetta isompaan yhtiöön, kun saksalainen I Used To Fuck People Like You In Prison vaihtui kansainväliseen Century Mediaan. Mistään linjamuutoksesta on kuitenkin turha puhua, sillä paksu ja yllättävän kiltin kuuloinen kitaravalli jyrää edelleen Beef Bonanzan (laulu ja kitara) vihaisen laulun saattelemana. Traditio on niin ikään hallussa niin musiikillisten kuin ulkomusiikillistenkin tekijöiden puolesta.

Edellä sanottuun verrattuna on kuitenkin positiivista, että The Bones on onnistunut uuden levyn kappaleissaan kohtalaisen hyvin. Iskeviä ja mieleen jääviä melodioita on monessa kohtaa, mikä on kiinnostavalle kaahauspunk-levylle kuitenkin ehdoton vähimmäisvaatimus. Niinpä Flatline Feverin ”Why do I always bang my head against the wall?” tarttuu kaikessa kliseisyydessään mieleen alta aikayksikön, samoin Sealed With A Fistin ”Didn´t you know what´s bad about me, it´s you” Muutenkin Marcus ”Boner” Peterssonin (kitara ja laulu) vokaaliosuudet tuovat mukavaa dynamiikkaa muuten hieman monotoniseksi käyvään ilmaisuun. Rauhallisemmissa ja sitä myötä myös raskaammissa kohdissa bändi pystyy sitä paitsi välittämään aidon tunteen siitä, kun oikeasti sattuu. Näin on laita esimerkiksi kappaleessa Not Predictable.

Tämä dynaamisuus ei kuitenkaan pelasta sitä tosiseikkaa, että viisitoista kappaletta enemmän tai vähemmän suoraa paahtoa yhteen menoon on useimmiten turhan paljon. Vaikka kokonaissoittoaika ei ylitäkään normaalia pitkäsoiton mittaa, vaatisi mielenkiinnon pysyminen alusta loppuun muutamia todellisia timantteja. Kysymys on tietysti myös siitä, mitä pitää lähtökohtana, mutta en voi olla välttämättä ajatusta, kuinka tiukan kuvan tämä kokonaisuus antaisi vaikka kymmenen kappaleen mittaisena. Lyhyys ja napakkuus kun pukee useimmiten kaikkea punkiin nojaavaa. Levylle sitä paitsi mahtuu väkisinkin muutamia hyvin tasapaksuja biisejä – kuten Fools Vacation – jotka olisi surutta voinut jättää pois ilman, että kokonaisuus olisi ainakaan heikentynyt pisaran vertaa.

Itsetuntoa The Bonesilta ei ainakaan puutu, sillä bändi kutsuu itseään punk´n´roll-bändiksi numero yksi. Vakuuttavasti tuntuu kulkevan levynkin perusteella, mutta pieni ilmaisun tiivistäminen ei silti olisi pahitteeksi.