Yakuza: Transmutations

Chicagolaisen Yakuzan musiikkia kuvataan King Crimsonin, John Coltranen, Tortoisen ja Napalm Deathin yhdistelmäksi. Kieltämättä bändillä on rohkeutta riittämiin, mutta moisiin vertauksiin en sinänsä lähtisi. Lähempänä totuutta ollaan jos todetaan että Neurosis lienee yksi orkesterin suurimmista idoleista. Omaa näkemystä on kyseisen vaikuttajan ympärille tuotu riittävästi, sillä välillä saksofoni soi eteerisesti ja toisinaan rymistellään (post-)hardcoresti. Näillä aineksilla luulisi irtoavan hyvää settiä albumillisen verran. Näin ei kuitenkaan ole.

Transmutationssin suurin ongelma on sävellyspuolella. Materiaali on jokseenkin tasapaksua, mikään ei oikein jää mieleen ja vaikka levyä kuuntelee kerta toisensa jälkeen niin se ei aukene mitenkään palkitsevasti. Vaikka bändi suht kokeellisen lähestymistavan onkin valinnut niin se ei vain ole saanut siitä tarpeeksi mielenkiintoista. Tuotos on jotain jota kuvailisin Neurosiksen ja Convergen välimaastoon sijoittuvaksi, saksofonilla varustettuna. Se ei missään nimessä ole huono, mutta ei mitenkään mieleenpainuvakaan. Haluaisin mitä suuremmissa määrin tykätä tästä levystä enemmän, mutten saa siitä kuin pieniä palasia irti.