Kosmos: Polku

Kosmos


Jos minun pitäisi nimetä yksi yhtye, jonka luultavimmin tapaa perjantai-iltana pusikosta puita halailemasta, se olisi taatusti Kosmos. Tämän autenttisempaa hippifolkprogeilua nimittäin harvemmin kuulee ensimmäisellä kotimaisella esitettynä. Jos kuitenkin jätetään vinoilut sikseen, voidaan todeta että Kosmos on ammattitaitoinen ja näkemyksellinen ryhmä, jonka akustispohjainen ilmaisu ei suuria korjausliikkeitä kaipaa. Kitaravetoiset kappaleet etenevät leppoisasti soljuen, taustalla möyryävien syntetisaattoreiden ja mellotronien luodessa mukavan toismaallista tunnelmaa (mellotronin käytöstä irtoaa luonnollisesti iso plussa!). Maanläheisen naapurintyttö-äänen omaava solisti Päivi Kylmänen suoriutuu roolissaan teknisesti hyvin, mutta paikoin melko persoonattomasti, luetellen sanoja ilman sen kummempaa tulkintaa.


Tästä päästäänkin Polun varjopuolelle, eli sanoituksiin. Suuri osa lyriikasta kun tuntuu jäävän vain puolimystiseksi sanahelinäksi, mikä on progemusiikin yhteydessä harmillisen yleistä. Toisaalta, jos A.W.Yrjänä saa kellosi kilisemään, niin ehkä sitten tämäkin… Mielestäni homman voisi silti hoitaa oivaltavamminkin. Onneksi sävellyspuolella yhtye on terävämmässä iskussa. Levyn avaava ja päättävä lyhyt nimikkorallattelu Polku ei vielä sen kummemmin järisytä, mutta congien ylväästi kannattelema Vieras kieli ja hieman Kuusumun profeetan tekeleitä muistuttava Kesä ovat jo varsin mainioita tunnelmapaloja. Painostavammat Eksyin ja Ouija tuovat levylle mukaan ripauksen tervetullutta synkkyyttä, kun taas Lahja vai kirous jää laimeutensa vuoksi aika turhaksi esitykseksi.


Loppujen lopuksi tunnelmassa Polku jää hieman puolitiehen; ehkä tässä ei vielä mennä tarpeeksi syvällä, jotta mystiikka ottaisi kuulijasta lopullisesti vallan. Hyviä hetkiä mukaan mahtuu kuitenkin monia. Mielenkiintoisia latuja tallaava yhtye toteuttaa itseään melko sujuvasti, eikä tässä jää oikeastaan sen suuremmin kaipaamaan muuta kuin vähän rohkeampaa uppoutumista sinne mystiikan syövereihin.