Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 64 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Unkind: Hangen syliin
Arvioija: Tuomas Tiainen
Arvio:

Combat Rock Industry

Syksyn saavuttua ja talven ensi merkit kohdattuaan sitä alkaa kaipaamaan jotain lohdullista. Jotain, joka resonoi turvallisuuden ja lämmön kaipuun kanssa ja saa näkemään kasvua siellä missä sitä ei ensin erota. Hämeen Unkindin hardcore käy aika sopivasti tähän pirtaan juuri tässä vuodenajassa. Ryhmän kolmannen albumin nimi on sopivasti Hangen syliin.

En ole Unkindin aiempia tuotoksia kuullut, joten muutoksesta on paha mennä sanomaan mitään. Se on kuitenkin selvää, että yhtye kuulostaa ensinnäkin tehokkaalta – kuten hardcore-bändiltä odottaa saattaa – mutta myös isolta ja jytisevältä. Töminä viittailee Ruotsiin ja Entombedin suuntaan. Oikeastaan on aika miellyttävää kuunnella hiukkasen erilaista hardcorea, jossa soundit eivät ainakaan kihise vaan kumisevat tymäkästi. Mitään ultanopeaa ei ole tarjolla, vaan painotus on nimenomaan painossa. Liian heviksi Unkind ei onneksi sorru, vaan raskaita elementtejä käytetään sopivissa määrin.

Kahdeksan biisin pituinen Hangen syliin on sopivan mittainen paketti ankaruutta vaikka biisit eivät mitään lyhyimpiä rypistyksiä olekaan. Aloitus Kiire sisällämme näyttää, mistä on kyse. Rouhiva basso ja pari kilometriä pitkän tavarajunan lailla eteenpäin jyräävä tanakkuus tukevat mainiosti ankaraa laulua ja ajatuksia herätteleviä lyriikoita. Ikuinen tuli nostaa tempoa ja vaihtaa aihetta uskontoon. Arjen juhlaa kiristää otetta entisestään, mutta säilyy kiivaudesta huolimatta nopeuden ja raskauden upeana liittona. Kerrassaan loistava biisi! Man on the Assembly Line vaihtaa kieltä englantiin ja yllättää introssa soivilla jousilla. Turvassa taas iskee tuimasti vasten kasvoja etenkin mielenterveyshoitoaiheisilla sanoituksillaan. Kauneuden perikuva ja Kaksi viikkoa jatkavat samalla linjalla ja – mikä parasta – samalla laadulla. Päätös- ja nimikappale Hangen syliin hidastelee. Jos tietäisi kohtalonsa olevan hankeen sammuminen ja paleltuminen kuoliaaksi, valitsisin tämän biisin moisen tapahtuman taustamusiikiksi. Hyytävää.

Kaiken kaikkiaan erinomaisen positiivinen yllättys ja tasapainoinen paketti. Sopivat soundit, hyvät biisit ja loppuun asti reippaana pysyvä lento tekevät Hangen syliin -levystä hyvän ellei paremman kokonaisuuden. Mahtavaa talvenodotusmusiikkia.

Linkki: Unkind @ Desibeli
Päivämäärä: 21.10.2007
Lukukertoja: 576


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Unkind

Hämäläinen synkkämielistä ja ahdistunutta maailmankuvaa rujosti maalaava hardcore-punk -viisikko.

Kotisivut: Unkind @ MySpace

(Päivitetty 21.10.2007)
Levyarviot:
Hangen syliin

21.10.2007
Arvostelijana Tuomas Tiainen
Combat Rock Sound

08.06.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Ei mitään

10.04.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Livearviot:
Puntala-Rockin perjantai

23.07.2004
Puntala/Lempäälä