The Devil Wears Prada: Plagues

Rise

Keskustellaanko elokuvista? Kurosawasta vaikka, jooko? Keskustellaanko Tolstoista tai Alastomasta lounaasta? Keskustellaanko substansseista, maailmankaikkeuden rakenteesta ja jumaluudesta? Keskustellaanko shakin historiasta tai vaikka siitä mikä on itse kunkin lempiravintola? Ennen kaikkea, keskustellaanko jostain ihan muusta kuin The Devil Wears Pradan uudesta levystä? Ja jos halutaan päästä kyseisestä aiheesta mahdollisimman kauas, keskustellaanko hyvästä musiikista?

Kai se on pakko mennä asiaan. Levyn kannessa on nainen, jolla on rutto. Levynkin nimi on Plagues. Jep jep. Taustalla on sudenkorentoja, en ole varma miten ne liittyvät levyn teemaan, koska muistelisin, että jos tuhoeläimistä halutaan puhua, ne ovat heinäsirkat jotka suorittavat jättiparvissa vahinkoa viljapelloilla. Ehkä jossain yhtyeen kotiosavaltiossa, Ohiossa, elää tappajasudenkorentoja, mistä sitä tietää. Nainen kärsii selvästi, kuva on otettu Guantanamossa testihenkilön kokeman albumin ensikuuntelun jälkeen.

Levyllä kähistään yskäisen kuuloisesti aika paljon, näin tehdään. TDWP on hardcorea melodisilla sävyillä. Melodisia sävyjä tuodaan peliin, kun laulaja ulvookin puhtaasti tylsän kähinän sijaan, luonnollisesti näissä puhtaissa osuuksissa vocoder ulvoo kuin nälkiintynyt susi. Välillä pimputetaan herkästi pianoa, jotta saadaan aikaan niin sanottu nostatuskohta, jonka jälkeen on itse kunkin kiva ilmakitaroida ja heiluttaa päätä osallistuvan synkännäköisesti. Syntikat ovat hassunhauska mauste muuten äärimmäisen rankalle runttaukselle, jota kuusi yhtyeen muusikkoa tuottavat soittimistaan. Rajua kuin Linkin Park, yllätysrikasta kuin puhelinluettelon selaaminen. Aika hardcorea. Hassunhauskoja ovat myös biisien nimet: HTML Rulez d00d, kuuletteko amerikkalaisen sitcomin naururaidan? Otetaan toinenkin esimerkki: Hey John, What´s Your Name Again? Aijaijai, en yhtään ihmettele, että brittiläinen huumori tunnetaan sanaleikeistään kenties paremmin kuin amerikkalainen. Näin hauskaa minulla on ollut viimeksi viisitoistavuotiaana, koska sairastin silloin vesirokon.

Yhtye ylpeilee 135 000 myspace-ystävällä. Ottaen huomioon, että myspacen ystävyys-tagaus on silkkaa puhdasta pelleilyä, minua huojentaa ajatus siitä, että ehkä noin moni ihminen ei oikeasti pidä tästä bändistä. Minusta TDWP on kuonaa, ja kun kerran sitcomeista aiemmin oli puhe, The Devil Wears Prada on itse asiassa musiikkimaailman Kaikki rakastavat Raymondia. Toivoakseni vain yhtye ei kiusaa viattomia ihmisiä niin kauan kuin kyseinen sarja. Pitkäveteistä, sisällötöntä, mautonta, groteskiuteen asti omaperäisyyden puutteesta kärsivää. Nyt kun olen saanut asiani sanottua, keskustellaanko kiitos siitä Akira-sedästä?