Pyhimys: Salainen maailma

Monsp

Pyhimys on rakentanut mainettaan omakustannetuotannollaan ja keikkakiertueilla muun muassa Asan ja Steen1:n kanssa. Monsp records poimi nuoren miehen kelkkaansa jo viime vuonna, jolloin ”Ai tähän väliin” –EP ilmestyi. Pyhimyksen uusi debyyttialbumi Salainen maailma on rakennettu kolmesta yhtenäisestä osasta, joissa kaikissa artisti selvittää maailman kiemuroita itselleen ja kuulijoilleen. Kirjoittamalla hän kutoo elämänsä pieniä palasia ja kertoo tarinansa rehellisellä otteella. Biiseissä liikutaan minäkuvan rajapinnoilla, päihdeongelmissa ja vaikeissa ihmissuhteissa. Pinnan alla on epävarmuutta, masennusta ja ymmärryksen etsimistä.

Levy on mietitty kokonaisuus, mikä on melko harvinaista räpissä, jossa levyt pusketaan usein väkisin täyteen vierailijoita. Salaisessa maailmassa pinnalle nousee Pyhimyksen avoimuus ja sen ympärille rakennettu äänimaailma. Biitit on paikoin kauniisti rakennettu, vaikka levyllä mennäänkin lähinnä mollissa. Steen1 on vastannut tuotannosta, jossa lipsutaan välillä mauttomiin mahtipontisuuksiin. Taustalle on soitettu milloin torvia, milloin pianoa, huuliharppua tai haitaria. Välistä äänimaailman täyttäminen menee ärsyttävän tilulilun puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kasassa. Levyssä on selkeä alku ja loppua nostatetaan kitaran säestyksellä.

Kiinnostavimpia kappaleita on lastenlaulun tekstiä hyödyntävä kakkosraita Silivatiseilaa. Muut onnistumiset löytyvät levyn kakkososasta. Mieltä lämmittää etenkin kaunis Prinsessa, joka on kuin sekoitus Noitalinna huraan Pikkuveli-biisiä ja Lukas Moodyssonin Fucking Åmal -elokuvaa. Tähti-kappaleen kertosäe on hyvä, vaikka biisi ladattu turhan täyteen. Herätä mut maanantaina koskettaa, etenkin riimi ”Herätä mut ku sodat on päättyny / nukun siihen asti kunnes maailma on parempi”.

Huonoimmillaan artistin avautuminen on liikaa, näin käy esimerkiksi päihteitä käsittelevissä kappaleissa. Epäonnistuneesta rakkaudesta kertovan Mä en r****** sua -biisin aggressiiviset kuvat eivät kosketa. Pyhimys sukeltaa musiikissaan niin syvällä omissa ajatuksissaan, että kuulija meinaa vieraantua. Kun itkeminen ja uni toistuvat vähän väliä mieleen nousee väkisin kuva hukassa olevasta nuoresta miehestä. Yritystä on, mutta flow ei täysin vakuuta.

Selvää on, että Pyhimys ei pidättele. Jos siis rehellisyys on jonkun mielestä kaunista, niin tämä levy on sitten sitä. Pyhimyksen naiivi lähestymistapa aiheuttaa kuitenkin hämmennystä silloin kun kauneus ei pääse puskemaan läpi. Kaikille maailma ei ole näin salainen.