Markus Nordenstreng: Songs From Red Hill

Grandpop

Kuinka moni uskaltaa nykyään tehdä vanhanaikaisen, huokoisen ja ilmavan laulaja/lauluntekijä-levyn ilman, että sitä on yritetty modernisoida joko sävellyksellisesti tai sovituksellisesti? Ei kovinkaan moni, ja hyvä niin, sillä useimmiten sellaisissa yrityksissä lopulta kompastutaan johonkin vanhaa musiikkia ihannoivien artistien sudenkuopista. Ei yksinkertaisesti osata tehdä niin upean kokonaisvaltaisia sävellyksiä kuin esikuvat ovat tehneet. Markus Nordenstreng kuitenkin teki – vieläpä niin hyvin, että välillä on jäätävä miettimään, onko kaikki niin kuin pitääkin.

Kolmannella sooloalbumillaan Latebird Nordenstreng onnistuu tavoittamaan gospel-henkiseen poppisoppaansa suloisia nyansseja kadottamatta silti välillä mahtipontiseksikin kasvavien kuoro-osuuksien korkeita voimia. Ja kuinka orgaaniselta kaikki kuulostaakin – ei ihme, että mieleen nousee nopeasti yhteyksiä Burt Bacharachin kaltaisiin säveltäjiin. Vanhaa orkesteritunnelmaa viestittää sekin, että kantavana soittimena on useimmiten lämmin sähköpiano yhdessä urkujen kanssa. Toisaalta Nordenstreng on kyllä koonnut taustajoukkoihinsa sellaisen kentällisen suomalaisen musiikin osaajia, ettei toteutuksen onnistumista sovi liikaa hämmästellä – onhan levyllä mukana taiteilijoita Wigwam-urkuri Jukka Gustavsonista pedalsteel-velho Olli Haaviston kautta aina Knipin kaltaisiin nimiin asti.

Tällaisen all stars -kavalkadin voi useimmiten ennustaa johtavan aavistuksen sekavaan tai ainakin linjattomaan keitokseen. Songs From Red Hill on kuitenkin niin yhtenäinen kokonaisuus kuin tällaiselta biisilähtöiseltä albumilta sopii toivoakin. Kantavana ohjenuorana tuntuu olevan kiireetön toiveikkuus ja positiivinen tunnelataus. All My Life valaa kaikessa niukkuudessaan uskoa elämään, In My Hour Of Darkness tuo sametinpehmeine stemmoineen mieleen baptistikirkon parhaimman svengin hetkellä. Kappalemateriaali on kuitenkin kauttaaltaan niin vahvaa, että liika erotteleminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Tämä levy on kunnianosoitus kauniille musiikille, se ei millään tavalla edes pyri iskusävelmien esittelemiseen.

Kaikessa hekumassakin on kuitenkin sanottava se, että yli 50-minuuttinen albumikokonaisuus on useimmiten tarpeettoman pitkä. Niin on varmasti periaatteessa nytkin, mutta itse en kyllä haluaisi jättää albumilta yhtään kappaletta pois. Turha kuitenkaan ruveta rimpuilemaan, albumi on aika aseistariisuva kokonaisuus.