Darkthrone: F.O.A.D.

Peaceville

Ajat muuttuvat vääjäämättä ja moni sellainen asia, joka ennen oli itsestäänselvä, ei välttämättä olekaan enää niin yksinkertaisen selkeä. Joskus aiemmin Darkthrone oli puhdasverinen blackmetal bändi, joka viitoitti tuimalla soitollaan genrensä suuntalinjoja, mutta tätä nykyä Darkthrone on – uskokaa tai älkää – melko puhdasverinen punk-yhtye.

Tietysti Nocturno Culton ja Fenrizin muodostama yhtye on kautta aikain liikkunut lähellä punkin syvintä olemusta, mutta vasta F.O.A.D. tuntuu ylittävän tuon veteen piirretyn rajan lopullisesti. Tällä albumilla puhutaan blackmetal sävytteisestä punkista, eikä toisinpäin, ja tämän kyseisen faktan ymmärtämiseen, sekä hyväksymiseen kului ainakin allekirjoittaneella jonkin verran aikaa.

F.O.A.D., eli Fuck Off And Die kuten puolessavälissä soiva nimibiisi julistaa, ei siis turhia kursaile, vaan tarttuu murskaavalla otteellaan härkää sarvista, ja vähän muualtakin. Rupisen rujosti soivat kitarat vetävät muuta orkesteria perässään isännän elkein, rumpujen paukkuessa ja kumahdellessa taustalla vakuuttavalla tavalla. Bassoa kohdellaan lyömäsoittimen tavoin ja vokalisointi on tälläkin kertaa sitä tuttua raastamista, ilman pienintäkään himmaamisen merkkiä. Omaksi taiteenlajikseen albumin edetessä nousee myös se, kuinka harvat rauhallisemmatkin kohdat saadaan tiukemman sahauksen tavoin kuulostamaan siltä, kuin tässä ryömittäisiin jatkuvasti halki lasimurskan, ympärillä olevan ohuen ilman ollessa tietysti jäätävän kylmää.

F.O.A.D. tunkeutuu edeltäjiensä tavoin jälleen uusille tantereille ja nykyinen punk-suuntaus tuntuu sopivan vuonojen mustapukuisten isäntien tyyliin erinomaisesti. Uran alkupuolen klassikoita uutukainen ei pysty haastamaan, mutta eipä sitä oikeastaan edes yritetä. Primitiiviset keinot, ruokkoamattomat soundit sekä terävän iskevät kappaleet takaavat sen, ettei tämänkään kiekon seurassa pääse tylsistymään. Kuka taas väittikään, että vanheneminen tarkoittaa vain väistämätöntä pehmentymistä?