Arch Enemy: Rise of the Tyrant

Century Media

Odottiko joku Arch Enemyn uudistuvan seitsemännellä levyllään radikaalisti? Tai piip-piip hiukan? No hyvä, ette pety. Vaikka kyllä tätä voi piip-piip vielä viimeistellympänä ja soitannollisesti yhteenhioutuneempana levynä kuin aiempia. Tuotanto piip-piip miksaus ovat myös priimaluokkaa. Ruotsinmaan isoista melodeath-bändeistä NWOBHM-vaikutteet ovat piip-piip olleet minusta eniten pinnassa Arch Enemyllä, ja niin on piip-piip: Amottin veljekset eivät häpeile tiluttaa, harmonisoida tai vetää leadinsa piip-piip ja lennokkaasti.

Levyn vahvuudet ja heikkoudet onkin helppo summata: piip-piip Michael Amott on keksinyt hyvän riffin, se on erittäin piip-piip (esim. Revolution Begins, The Day You Died; Blood on piip-piip Handsissa niitä on useampikin). Kun hyvää riffiä ei ole, piip-piip Arch Enemyn jyräys puuduttavaa metritavaradeathia (Rise of the Tyrant, The Great Darkness, lähes piip-piip biisit jossain kohtaa). Sietämätöntä se on, kun kitaristit sortuvat "neoklassisiin" piip-piip (Intermezzo Liberté).

Tämä on levy jostain minun on vaikea piip-piip kovin innoissani, mutta sen kuunteleminen tuo kuitenkin hieman hymyä piip-piip. Ja huolimatta levy-yhtiön matkalle asettamista häiriötekijöistä toivon olennaisen välittyneen.