The Republic Of Desire: REALpolitik

Ammonite Industries

Tasokasta teollisuusmetallia on tästä maasta vaikeaa löytää tai sitten en osaa vain etsiä. The Republic Of Desire paikkaa tätä puutetta ainakin osittain, tosin brittiläisen levylafkan kautta. Jo vuonna 2006 valmistunut REALpolitik julkaistiin vastikään aikataulujen viimein antaessa myöten. Tummanpuhuvin ja kaoottisin sävyin tykittävä kuusihenkinen orkesteri on saanut kasaan varsin pätevän albumin, joskaan täysosumasta ei voi puhua. Kiekolta löytyy heikkouksia ja vahvuuksia toisiaan kompensoivasti.

Metallin taustat ovat siis industrialpainotteisia, riffit murskaavia ja intensiteetti kova. Painostava, jopa päällekäyvä tunnelma on kuin synkkien pilvien alla elävä maailma, jossa selviytyminen keinolla millä hyvänsä on prioriteetti. Parhaimmillaan reaalipolitiikka on sellaista tylytystä että turha yrittääkään taistella vastaan, mukana on mentävä. Vastaavasti 47-minuuttinen albumi ei juurikaan hengähdystaukoja kuuntelijalle suo. Ainoastaan hetkellisesti saatetaan pienen tovin verran levähtää kunnes paahdetaan taas täyttä häkää. Äänimaailmankin ollessa täyteenahdettu on vastaanottokyky kovilla. Kalle Lindbergin räyhähenkinen huuto jatkuu alusta loppuun, toisaalta tehonsa se menettää jo parin biisin jälkeen. Myös sävellyksellisesti levy on hieman yksitoikkoinen, joskin hyviä hetkiä osuu sekaan tarpeeksi paljon. Ensikuuntelulla en tajunnut mistään mitään, toisella kerralla hieman enemmän ja kolmas kerta tarjosi jo ahaa-elämyksiä.

Hieman dynaamisuutta REALpolitik olisi kaivannut lisää. Armottoman raivoamisen seuraksi soisi lisää Mouth Of The Beastin ja Gethsemanen kaltaisia raitoja, joissa on oivallettu kontrastien vahvuus. Monotonisuudestaan huolimatta The Republic Of Desire on tehnyt lupaavan levyn jatkoa ajatellen, joten odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.