Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 35 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Dada Pogrom: Rats Live On No Evil Star
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Beatkamp

Kolme vuotta sitten Torontolais-Reykjavikilainen Dada Pogrom synkisteli sodanvastaisen Apocalypso –albuminsa tummissa sielunmaisemissa. Minimalistinen tech noire fiilistely nojasi jo tuolloin reilusti Kraftwerkin aloittaman sukulinjan suuntaan, eikä meno ole juuri muuksi muuttunut uudella Rats Live On No Evil Star –kiekolla.

Tällä kertaa sodat, samoin kuin itse asiassa miltei kaikenlaiset lyriikat, on jätetty vähemmälle huomiolle. Dada Pogrom vuosimallia 2007 liukuu puhtautta kiiltävissä tieteismaailmoissa korkeakiiltoisen valkoisen ollessa pääväri, vaikka vähäeleinen kansikuva hieman harhaanjohtavasti uhkuukin lähinnä silkkaa mustuutta. Vinhasti etenevät, hyisillä synasoundeilla vähäisin elein piirretyt kappaleet kehittyvät hiljalleen vauhdissa, teemojen pysyessä selkeästi esillä. Klubien tanssilattioille aiempaa suoremmin tähdätyt, loputtomasti säksättävät ja useimmiten jopa rahdun jumittavat rakennelmat löytävätkin varmasti lukuisia jalkapareja, sillä Dada Pogrom taitaa edelleen tunnelmien hienovaraisen mutta vakaan luomisen.

Avausraita Drak hurmaa keinuvan kepeällä kuljennallaan, sekä kerrassaan aurinkoisilla äänimaisemillaan. Haunted House fiilistelee pomppailevammalla tyylillään, pienten yksityiskohtien noustessa kokonaisuuden kruunuksi. Hankalasti nimetty BGP 4490 osoittaa vuorostaan yksinkertaisen ilahduttavalla kosketinkoukuttelullaan, ettei mieleenjäävän biisin tarvitse välttämättä olla perinteisistä paloista rakennettu. Samoin edellisen perään kuultava, asteen oudompi ja tummempoi Sinistar saa korvat kääntymään toistuvasti puoleensa. Muuten ansiokas albumi jumittaa harvojen heikompien lenkkiensä takia muutaman kerran pahasti, minkä takia kaukosäätimen skip-nappulan käyttötiheys kasvaa kuuntelukertojen myötä.

Linkki: Dada Pogrom @ Desibeli
Päivämäärä: 25.09.2007
Lukukertoja: 479


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Dada Pogrom

Torontolais-Reykjavikilainen tummaa elektromusiikkia soittava kokoonpano.

Kotisivut: www.dadapogrom.com

(Päivitetty 25.09.2007)
Levyarviot:
Rats Live On No Evil Star

25.09.2007
Arvostelijana Mika Roth
Apocalypso

28.07.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo