Eri esittäjiä: Propaganda Is Hippies

Kämäset levyt

HC-lafka Kämästen levyjen tuorein julkaisu, Propaganda Is Hippies sisältää 34 biisiä suoraa, perinteistä hardcorea, ja kun tätä tavaraa on tarjolla vielä pääasiallisesti vinyylinä, voin vain kuvitella kuinka konkkapolvisten anarkistien irokeesit lässähtävät ja silmät kostuvat. Oi niitä aikoja.

Mutta kun hardcore-kokoelmaa kasataan, ongelmia tietää olevan luvassa. Tällainen reipas puoli tuntia samankaltaisia, yksinkertaisia melodioita, huutoa sekä armotonta ryminää on vain lähes poikkeuksetta puuduttavaa kuunneltavaa. Vaan kuinkas nyt? Kämäset on tonkinut autotallin toisensa jälkeen ja löytänyt nipullisen tuntemattomia, mutta erittäin lupaavia bändejä kokoelmalleen. Yhtä lukuunottamatta kaikki seitsemän levyllä esiintyvää orkesteria on sainaamattomia. En väitä, että siltikään Propaganda Is Hippies olisi kovin pitkäikäinen tai massaan millään tasolla uppoava kiekko, mutta allekirjoittanut yllättyi positiivisesti ja HC-piireissä rajoitettu painos viedään varmasti käsistä.

Heti ensimmäisenä vastaan tulee seitsikon kuningasjellona. Kieltolain musiikissa draivi on järjetön ja homma pysyy silti erinomaisesti kasassa. Juke on A-luokan huutaja ja biisit toimivat hyvin, Maailma menee Helvettiin on ehkä koko kiekon paras veto. Kokoelman päättävä ryhmä seuraa tasonsa puolesta Kieltolakia hyvässä tuntumassa. Yhteiskunnan ystävien? biisiviisikosta ei heikkoa kohtaa löydy ja ei niin perinteistä hooseeta edustava päätösraita Sorto potkii loistavasti. Porukan ainut levytyssopimuksen omistava bändi on Viimeinen kolonna. Nelikko ei kohoa kokoelman aivan terävimpään kärkeen, sillä kuuteen biisiin mahtuu paljon huonoja hetkiä, mutta hyvänä kärjen tukena poppoo toimii. Bändin musiikki nojaa siihen, mihin kaikkien kuuden muunkin, eli hardcoreen, mutta hieman rauhallisempiakin vetoja löytyy ja ne ovat mielestäni biisikatraan toimivimpia.

Toisaalla kehutun Väärinkäsityksen musa kaatuu vokalisointiin. Nahka on HC:n Jorma Korhonen, eli miehen suomen kielestä ei saa suuremmin selvää, ja äänikin on sen verran ärsyttävä, että miehen ähkiminen mikin ääressä kuulostaa lähinnä typerältä. Vähän samaa vikaa on myös Sotatilan Jukkelilla, mutta tämän ryhmän kohdalla biisit toimivat paremmin Mellakka-coveria myöten.

Muista kokoelman bändeistä en tekstiin enää asiaa tunge, sillä mitään erityistä mainittavaa ne eivät pääasiallisesti heikkojen esityksien myötä tarjoa. Soundipuoleen vielä tartun, sillä korvaan pistää tason suuri vaihtelu. Kokoelmalta löytyy todella ammattimaisen äänimaailman lisäksi myös kohtuullisen ala-arvoisen studiotyöskentelyn tulosta. Mutta enivei, yllättävän kovatasoinen lätty on aikaan saatu.