Tytär: Valontuoja

Shadow World Records

Tytär on siitä kummallinen yhtye, että on vaikea sanoa onko kyseessä rautalankaa soittava metalliorkesteri, vai kenties tuhdimpaa rokkia vääntävä iskelmäkombo. Kulloisestakin kappaleesta riippuen mikä tahansa näistä nimikkeistä nousee pikkaisen muita enemmän esille, mutta yksikään puoli ei kasva määrääväksi. Olisi tietysti helppo vetää esille Viikate, Verenpisara sekä Alamaailman Vasarat kortit, mutta totuus on, ettei yksikään noista orkestereista vastaa suoraan Tytärtä. Sehän olisi sitä paitsi aivan liian helppoa.

Mikä tämä Tytär siis oikein on?

Alkujaan yhtye syntyi vuonna 2000, kun jo aiemmin yhdessä soittaneen trion suomen kieleen siirtyminen aiheutti väistämättömiä muutoksia. Sittemmin ryhmä on kasvanut kvintetiksi ja siirtynyt savon sydämestä Helsinkiin, missä sen suosio on jatkanut tasaisen vankkaa kasvuaan. Debyyttipitkäsoitto esitteleekin tyyliltään sekä soundiltaan uunikin yhtyeen, joka löytää uskoakseni vaivatta suomalaisesta musiikkikentästä oman paikkansa. Tummat rocksiivut väritetään harkituin vedoin ja niin helisevät kitarat kuin taustalla vaaniva vetopasuunakin luovat tummasävyisiin biiseihin entisestään lisää tenhoa: ”olemme ajaneet itsemme nurkkaan jossa kärsimys hurmioon johtaa”. Iskelmäinen tumma rock tenhoaa, piirtää suomalais-ugrilaisen sielun maiseman muutamin harkituin vedoin ja jatkaa riivattua tanssiaan eteenpäin ennen kuin tapahtunutta ehtii edes kunnolla ymmärtää.

Tyttären Valontuoja ei välttämättä aukene heti ensikuuntelulla, mutta kun albumille antaa aikaa, se myös antaa yhä enemmän takaisin. Uskokaa minua; se todella kannattaa. Tässä yhtyeessä kytee jotain suurta, jotain sellaista joka tulee takuulla vavahduttamaan.

Kommenttien keskiarvo:

Haamujeesus kommentoi 26.09.2007:

Pisteet:

Tyttären tyyli on vuosituhannen alun kierosta metallista muuttunut. Aiemmin rautalanka oli vain pieni vivahde metallissa, nyt tilanne on kääntynyt melkeinpä päälaelleen. Samalla ilmaisu muuttunut myös pelkistetymmäksi kun selkä linja on löytynyt. Se ei ole kuitenkaan heikkous, vaan levy on ihailtavan tasapainoinen ja sisältää kansallisromanttista melankoliaa. Myös moniosaaja Tuomas Erikssonin vasket tuovat oman pikantin lisänsä. Ne tukevat materiaalia täydellisesti ja ovat täysin perusteltu elementti.

Kaikin puolin erinomainen levy. Täysosuman estää vain pari väliinputoajaa. Komppaan Mikaa tähdissä.