Candy Cane: Fay-ra-Doowra

Jukeboss

Olen h�mmentynyt. Asia on ihan niin kuin tamperelaisen Candy Cane-orkesterin herrat haastattelussaan uumoilivat. �k��nnet��n uusi lehti�, �pudotetaan kuulija perseelleen�, �n�hd� h�mm�styneet ilmeet� olivat sanamuotoja, joita yhtyeen laulaja-kitaristi Marko Neuman ja basisti Tomi Isoviita tarjoilivat udellessani uuden levyn s�vyist�. T�m�n teatraalisen kaksitoistaraitaisen kohdalla moiset heitot eiv�t ole niink��n ylisanoja. Fay-ra-Doowra on samalla tavalla heng�stytt�v�n moniulotteinen ja kiehtovasti poukkoileva kokonaisuus kuin mit� oli System Of Downin Mesmerize/Hypnotize-levykaksikko. Musiikillisesti liikutaan toki hiukan eri kentill�.

Aiemmilla tuotoksillaan indierock-alternativellaan hetkitt�in hardcoren ja metallis�vyjen parista ammentanut nelikko sy�ksyy uudella levyll��n massiivisesti ja elokuvallisesti niihin samoihin syviin kuiluihin, joihin on aiemmin ehk� vain reunalta tuijotettu. Aloitus Tzufit l�htee klassisen kauniilla jousilla. Seuraavassa k��nteess� mukaan saadaan raskaat purskahdukset, joista jarrutellaan haaveelliseen latinalaiseen n�pp�ilyyn unisilla torvitaustoilla. Huipennus kasvaa n�pp�ilyn ja tumman jym�k�n kaahauksen sulavan yhdistelm�n kautta. Pienoiskuvassa t�ss� on jo koko levyn kaava, toisaalta taas viel� ei ole kuultu oikeastaan mit��n. Kipakan tummasyinen Lead A Way Off on laukkaavine melodisuuksineen yksi levyn ehdottomia huippukohtia. Markon j�jittelem�t�n laulu on t�ss� l�hinn� sit� vanhaa tuttua CC:t�. Raskas ja nykiv� Jard�n de Infancia hypp�� sitten jo sinne kuiluun ihan todella, sy�ksyillen yll�tt�vill� suunnanvaihdoksilla kuin jarrunsa menett�nyt malmivaunu. Laulusta irtoaa sit� demonista ruoskaa ihan tosissaan ja soitto peesaa samaa synke�� ja odottamatonta maailmaa. Saadaanpa sinne loppuun sit� avantgarde-maailmoista tuttua �venytetty� pieruakin��

Candy Canen kimppahali (eli Group Hug) on melkoisen r�iskyv� piirileikki, onnistuneen tarttuva ja innostava sellainen. Vaikka menn��n mollissa, on touhussa mukavan leikittelev� ote. Tim Burtonin kummitusmaailma vaihtuu astetta jylhemp��n kauhuoopperaan Marry Me (And Drown)in reilun parin minuutin v�lisoitossa. Giddy py�rii maanisesti paikallaan, l�htien py�rim��n samaa hullunympyr�� s�r�laukan kautta kuulaaseen sinfoniaan, riivatun baletin py�rteisiin ja taas takaisin. Koko levyn h�m�rin, mutta my�s kiehtovin s�vellys. El Perro Ladr� El Gaton lyhyen meuhkapurkauksen j�lkeen Kponyuongon perinteisempi tarttuvuus on vaihteeksi mukavan tervetullutta. CC toki pystyisi halutessaan luomaan pelkki� t�m�n, tarttuvan s�r�sahaavasti py�rteilev�n Every Dropin ja Lead A Way Offin kaltaisia, melko helposti tarttuvia mutta monipuolisesti koristeltuja �hittej�. Mutta mit�s hauskaa siin� olisi? N�it�kin h�m�r�mpien kauhulaboratoriokokeilujen seassa melodisemmat raidat maistuvat viel�kin paremmilta. Eik� n�iss�k��n toki miss��n hempeiss� tai yksipuolisissa maisemissa liikuta.

Metallisinta paisketta Candyt tarjoilevat t�yteen ahdetulla Error Humanolla, jossa h�iriintyneet h�r���net ja erilaiset luupit t�ydent�v�t hienosti raskaasti m�iskiv�� pohjaty�t�. Emily polkee kuin viimeist� p�iv��, jatsaillen v�lill� twinpeaks-psykedeelisiss� y�kerho-tunnelmissa. P��t�sraita In Memory Of All Of You l�htee maalailemaan kevyemmin, tavoitellen jopa Magyar Possen taidolla k�ytt�m�� tummasti aaltoilevaa sinfonista junnausta. Levyn elokuvallisuus on k�sin kosketeltavaa. Kyseess� ei toki ole mik��n lapsille suunnattu tai arkip�iv�n realismia kevyesti avaava raina, vaan alitajunnan kauhukammioita koluava, Lynchille sukua oleva kuvasto. Omituista, mutta p��osiltaan upeaa. Se, onko t�m� levy mestariteos vai vain mielenkiintoinen kokeilu, se lienee se ydinkysymys joka riippuu t�ysin kuulijan korvasta. Oma mielipiteeni leijailee t�ll� hetkell� ankkuroimattomana jossain n�iden v�limaisemissa. Purtavaa ainakin riitt�� pitk�ksi aikaa... Tuskin t�ll� levyll� listan ykk�sijoja poimitaan, mutta muutama tajunta saattaa r�j�ht��.