Primal Scream: Evil Heat

Columbia

Primal Scream ei ole ikinä tehnyt tylsiä levyjä. Välillä se on harhaillut tyyliviidakosta toiseen sokean eläimen lailla, mutta aina retkistä on käteen jäänyt jotain käyttökelpoista. Nämä kaikki kokemukset yhteen sulattamalla bändi on vihdoin löytänyt itselleen vahvasti ominaisen linjan. Tätä ennakoi jo edellinen, vuonna 2000 ilmestynyt Xtrmntr-levy, jonka raivokas ja vimmainen syke tuskin jätti ketään kylmäksi. Radikaali julistavuus ja todellinen unabomber-mentaliteetti oli täysin erilaista kuin sitä edeltäneen Vanishing Pointin hapokas dubbailu.

Juuri tämän takia uusi Evil Heat nousee loppupeleissä vain ok-tasolle. Se on nimittäin ensimmäinen Primal Scream-levy joka kuulostaa pitkäli samalta kuin edeltäjänsä ja bändin historian tuntevalle se on pettymys jos mikä. Hallittavuuden rajoilla hiipivää kaaosta, vihaista elektronista rokkausta ja manifestin kaltaisia hokemia – toimii kuin Molotovin cocktail panssarivaunuja vastaan, mutta kovin tuttuahan tämä. Mihin katosi alituinen uudistuminen ja vastarinta?

Evil Heatilla on pienestä kaavamaisuudesta huolimatta hetkensä. Lee Hazlewoodin ja Nancy Sinatran tunnetuksi tekemä Some Velvet Morning saa Bobby Gillespien ja Kate Mossin käsissä aivan uutta sähköä, erityisesti kun tietää kummankin valtaisan mieltymyksen kemikaalien maailmaa kohtaan. Some velvet morning, when i’m straight…, tosiaan. Astetta yllättävämpi vieras löytyy The Lord Is My Shotgunin taustalta; elävä Led Zeppelin-legenda Robert Plant puhaltelee biisiin huuliharpullaan varsin mehevät soundit.

Evil Heat upponee taatusti niille, jotka ottivat avoimesti vastaan Xtrmntr:in tarjoaman maailmankuvan. Se on ehkä pari prosenttia rauhallisempi kokonaisuus, eikä välttämättä saarnaa aivan samalla apokalyptisella asenteella, mutta on ilmiselvästi sen jälkeläinen. Niin hyvässä kuin pahassakin.