Apostle of Hustle: National Anthem Of Nowhere

Arts & Crafts

Ensikuuntelu räjäytti mielenkiintoni täysin. Apostle of Hustlen kokonaisuuden summa on uutuuden raikkaus. Sovitusten omaperäisyys ja kappaleiden vaivattomuus nostivat mielialani kattoon. ”My Sword Hands Anger” ja levyn nimikkoraita kutsuvat mukaan tavalla joka on sekä kevyt että katu-uskottava. Myös The Naked & Alone kietoo sovitukselliset sormensa kuuntelijan ympärille, niin että mielenkiinto säilyy. Haul Awayn koliseva blues yhdistelee rytmikkaa, elektroa ja jälleen kerran hyviä sovituksia, joka kuulostaa vain bändiltä itseltään eikä keneltäkään muulta.

Päällimmäisenä on omaperäisyys, mutta muutamia ainesosiakin voi eritellä. Yhtye on epätodennäköinen sekoitus Gomezia, My Morning Jacketia ja Mars Voltan latinopuolta. Jälkimmäisen läsnäolo kuuluu varsinkin kappaleessa iRafaga!. Levyn yhtenäistä linjaa on sovellettu myös levyn popeimpiin raitoihin. Moneybrotherille sukulaisen biisin Chances Aren urut ja torvet pelastavat kappaleen täydelliseltä vähäpätöisyydeltä ja Cheap Like Sebastian -kappaleen soundi napsuu ja paukkuu, joka tekee hommasta todella elävää ja aitoa. Tämä onkin sekä levyn että yhtyeen parhaista valttikorteista. Ilman orgaanista soundia yhtyeen musiikki kuulostaisi tuskallisen tasapaksulta popilta, vaikka biisit tosin ovatkin melko hyviä jo itsessään, mutta nyt oma soundi on löytynyt. Shamanistinen noitarumpumanaus A Rent Boy Goes Down nousee loppupuolella muiden kappaleiden yli.

Hyvästä otteesta ja railakkaasta menosta huolimatta poppoon toinen albumi ei vielä toistaiseksi voittanut sydäntäni puolelleen täysin. Yhtyeellä on loistava tyyli, josta suosittelen pitämään kiinni. Soundi on raikasta ja uutta, muttei nerokkaan omaperäistä. National Anthem Of Nowhere on hyvä albumi, mutta ei vielä se läpimurtolevy.