Ancara: Beyond The Dark

High And Loud

Kokemuksen puute on viimeinen asia, josta Ancaraa voi syyttää. Ikää kun tälle hardrock-orkesterille on kertynyt vaatimattomat 22 vuotta. Vaikka alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä ainoastaan rumpali Timo Rajala, kovin montaa näin pitkän linjan rock-ryhmää tuskin Suomesta löytyy. Ja kuinka mones pitkäsoitto juuri julkaistu Beyond The Dark mahtaa bändille jo olla? Yhdeksäs? Ai, toinen. Selvä homma.. Ehkä se kuitenkaan ei kerro kaikkea bändin historiasta, sillä vuosiin mahtuu myös hiljaisempia aikoja, sekä lukemattomia miehistönvaihdoksia, jotka kaikki ovat tuoneet mukanaan mutkia tielle kohti levytyssopimusta.

Yhtyeen menneisyydestä voisi turista päiväkausia, joten siirytään suosiolla itse arvioinnin kohteeseen, eli tuoreuden lämpöä hohtavaan albumiin. Bändin kokonaiskuvan voi tiivistää kolmeen ensimmäiseen kappaleeseen: Avausbiisi Circles koukuttaa kuulijan kiinni vahvalla, aavistuksen tutun turvallisella kertosäkeellä, sekä omaperäisellä riffillä. Taustalauluja käytetään häpeilemättä tuomaan lisäpotkua kertsiin, kuten myös lähes jokaisessa muussa biisissä. Perään isketään radiokelpoiseksi veistetty sinkkubiisi Deny, joka kieltämättä toimii, kaikessa helppoudessaankin. Kolmas raita, Snowflower taas kuuluu vähemmän onnistuneiden balladien lukemattomaan joukkoon, jota Sammy Salmisen komea äänikään ei pysty kantamaan pitkälle asti. Loppulevyltä nostaisin esiin vielä Scarredin, mutta samankaltaisella kaavalla ja samanlaisista palasista rakennettuna albumi jatkuu loppuun asti. Hyvässä ja etenkin pahassa.

Edellä olevista riveistä ja niiden väleistä voi siis todeta albumin syntilista olevan turhan pitkä. Kun yhteen ynnätään kehnot balladit, kertsien jatkuvat kuorot, kliseiden viljely ja muut osaset, uskaltaisin sanoa Ancaran soittavan turhankin listaystävällistä musiikkia. Se tuhoaa bändin tietynlaisen omannäköisyyden, johon sillä oli rehdin, rankan ja samalla sopivan modernin hardrockin kautta jo hyvät mahdollisuudet yltää. Ja vielä se, että biisejä on vain kahdeksan, on minun papereissani haittapuoli. Ymmärrän kyllä, jos tästä ihmiset enemmänkin pitävät, mutta tälläinen helposti kuuneltava hevirokittelu jää minulla lähinnä hyvän taustamusiikin asemaan.

Kommenttien keskiarvo:

kylteri kommentoi 27.08.2007:

Pisteet:

Tervehdys,
olen innokas musankuuntelija ja keikoilla kävijä, pikkusen ikääkin kertynyt, mutta kyllä kauhiast hämmästelen arvioijan näkemystä täsätä levystä. Se on nimittäin aivan mahdottoman hyvää kuunneltavaa naisen korvaan. Varsinkin Snowflower saa käsivarteni karvat pystyyn ja palan kurkkuun sitä kuunnellessa. Olisiko sukupuolella jotain merkitystä tässä kohtaa? Mutta nämähän on maksuasioita mutta, tämä oheinen arvio vastaa tuntemuksiani tästä levystä.
http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/77/Ancara-Beyond-The-Dark/

Hansu kommentoi 27.08.2007:

Pisteet:

Ensinnäkin kiitos kommentista!! Mahtavaa saada palautetta, tämä oli reilun puolen vuoden mittaisen avustajanurani ensimmäinen kommentti, kiitos.

Luin arviosi ja tosiaan näkemyksenne eroavat jonkin verran. Vierastan tätä levyä tosiaan siksi, että biisit tuntuvat olevan rakennettu viimeisen päälle kuulijaystävällisiksi, listaheviksi tätä voisi luonnehtia. Mitä pahaa siinä sitten on? Jos biisejä tehdään turvallisilla kaavoilla, on lopputulos jotenkin epämielyttävää kuunneltavaa. Tämän ei välttämättä tarvitse antaa häiritä, eikä se kaikkia häiritsekään. Enkä antanut sen liikaa häiritä, 2,5 tähteä ei missään nimessä tarkoita, että levy olisi mielestäni kuraa. Ja harkitsin 3 tähteä todella pitkään.
Snowflower ei ole sentään niin hengetön tekele kuin levyn päättävä balladi, In silenceko sen nimi nyt olikaan? Voimaballadithan ovat näitä kriitikkojen peri-inhokkeja, mutta en moittinut biisiä siksi, että isotkin pojat niin tekevät. En vain suuremmin perustanut kappaleesta, ei sen kummempaa. Tuskin se sukupuolesta kiinni on, kyllä meikäkin osaa herkistellä :)

Makuasiota tosiaan, tämä oli oma mielipiteeni ja toivottavasti sen julkaiseminen jotakuta palvelee.