Bad Religion: New Maps Of Hell

Epitaph

Bad Religion teki kirjoissani todella kovan luokan comebackin vuoden 2004 Empire Strikes First-levyllä. Samalla päättyi myös tinkimättömän ja melodisen punkin mestareiden kymmenen vuotta kestänyt kiuva kausi, joka oli kestänyt viimeisimmästä Bad Religion-klassikosta, Stranger Than Fictionista, lähtien. Juuret onnistuneelle paluulle luotiin jo kuitenkin viitisen vuotta sitten, kun yhtyeen toinen pää-aggritaattori Brett Gurewitz päätti korpivaelluksensa ja palasi takaisin riveihin. Vanhan sparrauskumppanin paluu virkisti selvästi myös Greg Graffinia, joka 2000-luvun Bush-sodissa, konservatismin ja uuslibaralismin voittokulussa on saanut uuden otollisen maalitaulun. Yhtälö tuntuukin lähes pistämättömältä – mitä enemmän mätää Amerikan maalla on, sitä verevämmässä iskussa Bad Religion tuntuu olevan.

New Maps Of Hell on hyvä levy - siitä ei ole epäilystäkään – mutta se ei ole Empire Strikes Firstin kaltainen uuden vihan ja aggressioiden synnyttämä mestariteos. Itse asiassa se vetää tässä suhteessa vielä edeltäjäänsäkin pidemmälle, sillä oikeastaan ensi kertaa sitten 90-luvun alun, Bad Religionin yhteydessä voidaan taas jollain tasolla puhua hardcoresta. On äärimmäisen hienoa että nelikymppisten ukkojen anti on pysynyt tällä tasolla, mutta tämä on tarkoittanut hieman myönnytyksiä melodioiden kohdalla. Esimerkiksi Murderin kaltaista ompelukone-tikkiä on vanhalta suosikilta mukava todistaa pitkästä aikaa, mutta kovin kestävään kuunteluun en usko sen johtavan. New Maps Of Helliltä huokuukin tietyllä tavalla turha näyttämisen meininki, aivan kuin setien täytyisi vielä kerran niistää senkat pentujen nenistä. Greg, Brett ja kaverit – tähän ei ole tarve, hoiditte sen hienosti jo Empire Strikes Firstilla.

Mutta silti. Ei New Maps Of Helliä voi miksikään pettymykseksi leimata. Pikemminkin kyse on uutta kukoistuskauttansa elävän bändin hyvästä ja tasapainoisesta levystä, joka ilman menneisyyden teoksia saattaisi kuulostaa vaikka kuinka erinomaiselta. Bad Religionin tapauksessa täytyy vain toivoa etteivät asiat Amerikassa ala kulkevaan liian hyvään suuntaan, sillä sanomisen ja poltteen puute voi ajaa yhtyeen uuteen lamaan. Tällä hetkellä siitä ei ole pelkoa.